|
ALFRED KORDELIN JA HÄNEN ELÄMÄNTYÖNSÄ
Alfred Kordelin (1868-1917), raumalaisen merimiehen poika,
kuului aikanaan maamme suomenkielisten liikemiesten eturiviin. Koulusivistystä
vaille jäänyt nuorukainen lähti liikkeelle tyhjin mutta
tarmokkain käsin ja kohosi parissa vuosikymmenessä yhdeksi Suomen
rikkaimmista miehistä. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneet
kaksi vuosikymmentä olivat liike-elämän kulta-aikaa. Alfred
Kordelin ulotti liiketoimiaan etenkin kutomateollisuuden (Tampere) ja
metalliteollisuuden (Jokioinen) aloille, ja lopulta hän oli myös
laivanvarustaja. Hän lähti teollisuuden piiriin ensi sijassa
sijoittajana ja uusia mahdollisuuksia etsivänä yrittäjänä.
Alfred Kordelinin lainopillisena neuvonantajana oli asianajaja, varatuomari
Risto Ryti.
Alfred Kordelin oli myös Suomen suurin yksityinen
maanomistaja. Hänellä oli hallussaan Mommilan ja Jokioisten
kartanot, ja maanviljelystä tuli Mommilassa hänen keskeinen
työkenttänsä.
Elämänsä loppuvaiheessa maanviljelysneuvos
Kordelin rakennutti kesäasunnokseen Kultarannan, joka nykyään
palvelee tasavallan presidentin kesäasuntona.
Alfred Kordelin kuoli 49-vuotiaana Suomen itsenäistymistä
edeltäneessä kuohuntavaiheessa ns. Mommilan kahakassa 7.11.1917
venäläisen matruusin ampumana.
Yksinäisenä elänyt Alfred Kordelin määräsi
testamentissaan huomattavan osan omaisuudestaan suomalaisen kulttuurirahaston
peruspääomaksi.
Säätiön synty >
Sivun alkuun
|