         
Sisältölinkit
TIEDE
KIRJALLISUUS
TAIDE
KANSANVALISTUS
SUURET
KULTTUURIHANKKEET
ELÄMÄKERRAT
|
|
Apurahat
2008 | Apurahat 2006
PALKINNOT JA APURAHAT 2007
Alfred Kordelinin yleinen
edistys- ja sivistysrahasto jakoi
vuosipäivänään 6.11.2007 hiukan
alle 4 miljonaa euroa apurahoina ja palkintoina 500 saajalle.
Voit
käyttää
sisältölinkit-palstaa luettelon selailuun.
PALKINNOT
Musiikin lehtori Inkeri Simola-Isaksson
tunnustuksena merkittävästä
työstä musiikin pedagogina ja
esiintyvänä taiteilijana 30.000 euroa
Professori Hannu
Soikkanen tunnustuksena suurista ansioista
historiantutkijana ja yhteiskunnallisena keskustelijana 30.000 euroa
Toimittaja Annamari
Sipilä kannustuksena kiinnostavaan
kansainväliseen uutisointiin 15.000 euroa
Professori Ilpo
Vattulainen kannustuksena biologisen fysiikan tutkimuksen
ja opetuksen edistämiseen 15.000 euroa
Uuden tanssin
keskus Zodiak kannustuksena korkeatasoiseen
tanssitaiteeseen 15.000 euroa
Yhteensä 105.000
TIEDE
Biologia ja
ympäristötiede
Filosofian maisteri Carina Björkblom
väitöskirjan loppuunsaattamiseen:
Hormoonihäiritsijät vesistöissä
9.000
Filosofian maisteri Soile Jokipii hybridihaavan
hemoglobiinigeenien merkitystä
käsittelevään
väitöskirjatyöhön 9.000
Filosofian maisteri Karita Kuikka
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Herbivorian
vaikutuksista puiden mykorritsasymbioosiin 9.000
Filosofian maisteri Pälvi Salo
väitöskirjatutkimukseen aiheesta Peto-saalis -suhde
murroksessa: tulokaspetojen leviäminen ja huippupetojen paluu
9.000
Filosofian maisteri Marjaana Tahkokorpi
väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen:
Mustikka muuttuvassa ilmastossa - mustikan kuivuusstressi lepo- ja
kasvukaudella sekä kuivuuden vaikutukset
solunsisäiseen puolustukseen 9.000
Filosofian tohtori Tony Wahlroos osallistumiseen
4th Japan-Finland Symposium at Sapporo -kongressiin 1.000
Yhteensä 46.000
Estetiikka ja
kirjallisuustiede
Filosofian tohtori Susanna Itäkare
tutkimukseen kristinuskon esityksistä suomalaisessa
nuortenkirjallisuudessa 1960-luvulta 2000-luvulle 18.000
Filosofian maisteri Kalle Puolakka
väitöskirjaan aiheena tulkinnan filosofiset ongelmat
9.000
Filosofian maisteri Sami Sjöberg
väitöskirjaan: Representaation rajat ja kielellinen
transsendenssi lettristisen liikkeen tuotannossa 18.000
Yhteensä 45.000
Filosofia
Filosofian maisteri Julia Honkasalo Hannah Arendtin
kielikäsitystä
käsittelevään
väitöskirjatyöhön 9.000
Valtiotieteiden maisteri Janne Kylliäinen
väitöskirjan kielentarkistukseen: Living Poetically
in the Modern Age - The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought
2.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Jukka Mikkonen
kaunokirjallisen filosofian luonnetta
käsittelevään
väitöskirjatyöhön 18.000
Yhteensä 29.000
Fysiikka ja
tähtitiede
Filosofian maisteri Artturi Koivuniemi
väitöskirjatyöhön professori Petri
Kovasen johtamassa työryhmässä.
Väitöksen aihe on Sepelvaltimotauti ja LDL-hiukkaset
9.000
Filosofian maisteri Jarmo Korteniemi
väitöskirjatutkimukseen: Jää-,
vesi- ja routaprosessien interaktio vulkanismin kanssa ja sen vaikutus
Hellaksen alueen morfologiaan Marsissa 18.000
Tekniikan tohtori Filip Tuomisto tutkijavierailuun
kuluihin Montpellier'ssä Ranskassa 1.000
Yhteensä 28.000
Geotieteet ja
maantiede
Filosofian maisteri Johanna Salminen
väitöskirjan viimeistelyyn sekä
kielentarkistukseen: Fennoskandian mannerliike ja supermantereet 9.000
Filosofian maisteri Kristiina Vihmalo
väitöskirjatyöhön aiheesta
Kansallinen on kansainvälistä: Suomalaisuuden
rakentuminen institutionaalisissa kansainvälisyysdiskursseissa
18.000
Yhteensä 27.000
Historiatieteet
Filosofian maisteri Tuija Ainonen
väitöskirjaan: Sanat ja niiden merkitys.
Sanojentulkinnan oppaiden muotoutuminen 1200-luvun opetus- ja
saarnakäyttöön 9.000
Filosofian maisteri Tero Anttila
väitöskirjatyöhön aiheesta
Muinainen Ruotsi - sivistyksen kehto: Antiikin hyperborealaislegenda
Ruotsin suurvalta-ajan historiankirjoituksessa 18.000
Filosofian maisteri Susanna Eskola
väitöskirjaan: Maaomaisuusriidat modernisoituvan
oikeuden rattaissa Porvoon kihlakunnassa 1621 - 1700 18.000
Filosofian maisteri Matti Hannikainen
väitöskirjaan: Luonnonympäristö
kaupungissa - Lontoon viheralueiden kehitys ja käyttö
1930 - 1990 18.000
Filosofian lisensiaatti Janne Harjula
väitöskirjan kielentarkistukseen: Before the Heels.
Footwear and Shoemaking in Turku in the Middle Ages at the Beginning of
the Early Modern Period 1.000
Valtiotieteiden maisteri Meri Herrala
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Politics of Soviet
Music. The Uncertain System of Music Control 9.000
Filosofian maisteri Heli Kananen
väitöskirjatutkimukseen aiheesta:
Ortodoksisiirtoväen sopeutuminen luterilaiseen Suomeen (noin
1944 - ) 9.000
Filosofian maisteri Jussi Rantala
väitöskirjaan: Severan Emperors and Making of the
Roman Identity 18.000
Filosofian lisensiaatti Anu Raunio
väitöskirjatyöhön aiheena
katoliseen uskoon kääntyneet suomalaiset ja
ruotsalaiset Roomassa vuosina 1673 - 1783 9.000
Filosofian maisteri Tuomas Tikanoja
väitöskirjan
kääntämiseen/kielentarkistukseen:
'Honnête homme' and the Art of Pleasing. Politeness and
Sociability in French Thought, 1160 - 1700 1.500
Filosofian maisteri Tanja Vahtikari
väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen:
Maailmanperintö ja kaupunki. Unescon ja paikallinen
näkökulma maailmanperintökaupunkiin 9.000
Yhteensä 119.500
Kasvatustiede
Kasvatustieteen maisteri Arja Kaasinen
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Kasvilajien
tunteminen, oppiminen ja opettaminen biodiversiteetin
säilyttämisen näkökulmasta 9.000
Teologian maisteri Mia Matilainen
väitöskirjaan: Ihmisoikeuskasvatus lukiossa.
Ihmisoikeuskasvatukselle asetetut tavoitteet ja niiden suhde opettajien
ja opiskelijoiden käsityksiin ihmisoikeuskasvatuksesta 18.000
Kasvatustieteiden maisteri Essi Ryymin
väitöskirjan loppuunsaattamiseen aiheesta Teachers
Intelligent Network of Relations: study on relationship-based
professional development supported by collaborative learning
technologies 9.000
Yhteensä 36.000
Kemia ja biokemia
Filosofian maisteri Jaana Liimatainen
väitöskirjatyöhön: Rauduskoivun
sisäkuoren fenoliset yhdisteet ja niiden mahdolliset
terveysvaikutukset 18.000
Filosofian maisteri Anu Olkku glukokortikoidien
luustovaikutuksia käsittelevän
väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen 9.000
Filosofian maisteri Géza Szilvay
väitöskirjan jälkeiseen
tutkimustyöhön Yhdysvalloissa: Uusien
ärsykkeisiin reagoivien proteiinien kehitys
käyttäen suunnattua evoluutiota 9.000
Yhteensä 36.000
Kielitiede
Filosofian maisteri Johanna Isosävi
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Puhuttelu
ranskalaisissa elokuvadialogeissa ja puhuttelun
kääntäminen 18.000
Filologian kandidaatti Denis Kuzmin
väitöskirjaan: Vienan Karjalan asutushistoria
paikannimien valossa 18.000
Filosofian maisteri Annu Marttila
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: On Lexical
Iconicity 9.000
Filosofian maisteri Katja Västi
predikaatittomia omistuskonstruktioita
käsittelevään
väitöskirjatutkimukseen 18.000
Yhteensä 63.000
Kulttuurintutkimus
Filosofian tohtori Hanna Snellman
työryhmän johtamiseen ja esitelmän
pitämiseen aiheesta Ethnicity Captured by Museums European
Social History -konferenssissa Lissabonissa 1.000
Filosofian maisteri Miia-Leena Tiili
väitöskirjatyöhön merivartijoiden
ammattikulttuurista 18.000
Filosofian maisteri Kalle Toivo
väitöskirjaan aiheena uskonnollinen johtajuus ja
vallankäyttö evankelis-luterilaisessa kirkossa 18.000
Yhteensä 37.000
Lääke-
ja terveystiede
Filosofian tohtori Sanna Edelman ihmisen
suolistomikrobien aikaansaamaa
immuunijärjestelmän kehittymistä
hiiressä käsittelevään tutkimukseen
9.000
Filosofian maisteri Riikka Lappalainen
aivohalvauksen kantasoluterapiaa
käsittelevään
väitöskirjatyöhön 9.000
Filosofian maisteri Piritta Peri
väitöskirjatyön viimeistelyyn: Virukset ja
solukuolema kokeellisessa solumallissa 9.000
Filosofian maisteri Maria Sundberg
väitöskirjaan: Kantasoluterapia
selkäydinvauriossa 9.000
Lääketieteen tohtori Miia Turpeinen
post doc -tutkimukseen Stuttgartissa aiheena lääkemetaboliaentsyymien ja kuljetusproteiinien farmakogenomiikka
18.000
Yhteensä 54.000
Maatalous- ja
metsätiede
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Maarit Raivonen
väitöskirjaan: Typenoksidivuo männyn ja
ilmakehän välillä: UV-säteilyn
vaikutus 9.000
Matematiikka ja
tietojenkäsittely
Professori Pasi Fränti osallistumiseen
E-forensic -konferenssiin Adelaidessa Australiassa ja IEEE-ASRU
-konferenssiin Kiotossa Japanissa 1.000
Filosofian maisteri Jyri Saarikoski
väitöskirjatyöhön:
Tekstidokumenttien tiedonhaku neuroverkkomenetelmien avulla 18.000
Yhteensä 19.000
Oikeustieteet
Oikeustieteen lisensiaatti Esa Kolehmainen
väitöskirjatyöhön: Huolimaton
suoritus ja velvoiteoikeuden järjestelmä 9.000
Oikeustieteen lisensiaatti Raija-Liisa Komulainen
väitöskirjaan: Ulkomaiset vaikutteet suomalaisessa
sopimusoikeudessa 1960-luvulta lähtien 18.000
Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Jari Vaitoja
väitöskirjaan aiheena yksityisoikeudellisten
kohtuullistamisvaatimusten esille tuleminen ja tutkiminen
siviiliprosessissa 9.000
Yhteensä 36.000
Psykologia
Psykologian maisteri Päivi Merjonen
väitöskirjaan aiheesta Vihamielisyys ja
sydäntaudit: geenien ja lapsuuden ympäristön
rooli vihamielisyyden ja sydäntautien kehittymisessä
18.000
Doctor of Philosophy Lauri Nummenmaa post doc
-tutkimukseen: Social attention networks in the human brain 9.000
Yhteensä 27.000
Sosiaalitieteet ja
valtio-oppi
Yhteiskuntatieteiden maisteri Petra Auvinen
väitöskirjan kielentarkistukseen: Yhteisen
ymmärryksen murtuminen liikennelentäjien
ohjaamovuorovaikutuksessa 1.500
Master of Arts Saara Kupsala
väitöskirjatyöhön: Kuluttajien
suhtautumistavat tuotantoeläinten hyvinvointia kohtaan 18.000
Filosofian maisteri Anna Moring
väitöskirjatyöhön perhettä
koskevien ideaalien muutoksesta yhteiskunnallisissa ja oikeudellisissa
keskusteluissa Suomessa ja Ruotsissa 1990- ja 2000-luvuilla 18.000
Valtiotieteiden tohtori Suvi Salmenniemi
tutkimukseen: Self-help and Conceptions of a 'Good Life' in Finland and
Russia 18.000
Valtiotieteen lisensiaatti Sakari Tamminen
väitöskirjan loppuunsaattamiseen aiheesta
Luonnollinen suomalainen: Geneettinen ei-ihmillinen kansallisuus Suomen
geenivaraohjelmissa 9.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Tanja Tamminen
väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen: Rajat
ylittävä yhteistyö
eteläisellä Balkanilla 9.000
Yhteensä 73.500
Taiteiden tutkimus
Filosofian maisteri Hanna-Leena Paloposki
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Suomalaisen
kuvataideyhteisön julkiset Italia-suhteet vuosina 1917 - 1944
9.000
Master of Arts Jaakko Seppälä
väitöskirjatyöhön: Hollywood
Suomessa 18.000
Filosofian maisteri Jyri Vilja
väitöskirjaan: Arkkitehti Karl Hård af
Segerstad (1873-1931) ja hänen työuransa 18.000
Yhteensä 45.000
Taloustieteet
Bachelor of Arts Aleksios Gotsopoulos
väitöskirjatyöhön Yhdysvalloissa.
Työn aihe on Suomalaisen metsäteollisuuden
kansainvälistyminen: Suorat ulkomaaninvestoinnit
populaatioekologisesti tarkasteltuina 18.000
Maatalous-ja metsätieteiden maisteri Jenni Miettinen
väitöskirjaan: Metsätalouden
vesistökuormituksen vähentämisen
kustannukset ja hyödyt 18.000
Ekonomi Minna Pihlström väitöskirjan
kielentarkistukseen 2.000
Kauppatieteiden tohtori Maqsood Sandhu
osallistumiseen IEEM'07-kongressiin Singaporessa 1.000
Kauppatieteiden maisteri Mikko Zerni
väitöskirjan viimeistelyyn: Demand for Auditing,
Auditor Behaviour and Earnings Quality 18.000
Yhteensä 57.000
Viestinnän
tutkimus
Valtiotieteen maisteri Kim Holmberg
väitöskirjaan aiheena kuntien verkkopalveluissa
olevien hyperlinkkien muodostamista verkostoista saatava tieto ja sen
käyttömahdollisuudet 9.000
Valtiotieteiden maisteri Kari Karppinen
väitöskirjaan: Mediapluralismi
viestintäpoliittisena tavoitteena 18.000
Yhteensä 27.000
Tekniset tieteet
Tekniikan lisensiaatti Ali Al-Towati
väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen:
Hakkuriteholähdejärjestelmien robusti
säätösuunnittelu 9.000
Diplomi-insinööri Juha Heiskala
väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Optisen
kuvantamisen kehittäminen aivotutkimuksen tarpeisiin 6.000
Diplomi-insinööri Ville Mäntynen
väitöskirjaan: Uusia elektro- ja
magnetokardiografisia menetelmiä
eteisvärinäalttiuden arviointiin 18.000
Yhteensä 33.000
Teologiset tieteet
Teologian tohtori Risto R. Lehtonen ja
työryhmä tutkimukseen aiheesta
kansainvälisten kirkkoyhteisöjen rooli suhteessa
kylmään sotaan, erityiskohteena Luterilainen
Maailmanliitto 9.000
Teologian tohtori Marko Marttila tutkimukseen:
Israel and Other Nations in the Wisdom of Ben Sira 18.000
Yhteensä 27.000
Tieteen jaosto yhteensä 75 apurahaa, 874.000
euroa.
KIRJALLISUUS
Lausuntataide
Lausuntataiteilija Pinja Hahtola ja työryhmä
taiteelliseen työskentelyyn ja esityksen valmistamiseen 2.000
Teatteritaiteen maisteri Emilia Pokkinen-Salo
runoillan valmistamiseen 3.000
Lausuntataiteilija Eilakaija Sippo Eurooppalaisen
Mikan mietteitä -esityksen valmistamiseen Mika Waltarin
juhlavuotena 2.000
Suomen Lausujain Liitto ry Mika Waltarin
joulutarinoita esittelevän illan
järjestämiseen ja 2000-luvun runoutta
esittelevään produktioon 3.000
Yhteensä 10.000
Joukkoviestintä
Adoptioperheet ry jäsenlehden
tekemiseen 7.000
Toimittaja Henrietta Clayhills reportaasimatkaan
Nicaraguaan 4.000
Dokumenttikilta ry Vihreä kulta
-dokumenttielokuvaprojektin loppuunsaattamiseen 4.500
Etnia ry erityisesti Suomen sukukansoihin ja
saamelaisiin keskittyvän lehtimateriaalin julkaisemiseen 4.000
Kustannusosakeyhtiö Teatteri
Teatteri-lehden verkkojulkaisun perustamiseen 5.000
Novaco osuuskunta kulttuurilehti Uuden Naisen
toimittamiseen, markkinointiin ja jakeluun 7.000
Toimittaja Vesa Santavuori BBC:n suomenkielisen
osaston historian (1940-1997) kirjoittamiseen 2.000
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi ry
kansalaisyhteiskunta-verkkosivuston rakentamiseen 8.500
Arkkitehti Sirkka Soukka artikkelisarjan
kirjoittamiseen 2.000
Yhteensä 44.000
Kaunokirjallisuus
Kirjailija Elisabet Aho (-Rosendahl) kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Jaana Airaksinen romaanin
kirjoittamiseen 2.000
Kirjailija Eeva-Kaarina Aronen kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Tapani Bagge kirjalliseen
työskentelyyn 5.000
Kirjailija Jukka Behm novellikokoelman
kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Aina Bergroth romaanin kirjoittamiseen
2.000
Kirjailija Uula Eronen romaanin kirjoittamiseen ja
lähdeaineiston keräämiseen 3.000
Taiteen maisteri Anja Erämaja kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Taina Haahti kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Annina Holmberg Shakespearen
näytelmien sovittamiseen proosaksi 2.000
Teatteritaiteen maisteri Katriina Honkanen
Nurmijärven rosvot -musiikkinäytelmän
käsikirjoituksen valmistamiseen 3.000
Kirjailija Nina Honkanen taiteelliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Outi Hukki romaanin kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Jyrki Ihalainen
Itämeri-eepoksen käsikirjoituksen saattamiseen
runomuotoon 4.000
Runoilija Marjo Isopahkala kirjalliseen
työskentelyyn 2.000
Kirjailija Eila Jaatinen lastenkirjasarjan
työstämiseen 4.000
Kirjailija Pekka Jaatinen historiallisen romaanin
taustatutkimukseen ja kirjoitustyöhön 3.000
Kirjailija Markus Jääskeläinen
kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Anneli Kanto
historiallisen romaanin taustatyöhön 3.000
Näytelmäkirjailija, dramaturgi Henri
Kapulainen näytelmän kirjoittamiseen 5.000
Kirjailija Sanna Karlström kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Markku Karpio lastenromaanin
käsikirjoituksen työstämiseen 4.000
Kirjailija Tapani Kinnunen runokokoelman ja
proosateoksen kirjoittamiseen sekä Kootut runot -teoksen
toteuttamiseen 4.000
Kirjailija Raimo O. Kojo romaanin kirjoittamiseen
3.000
Filosofian maisteri Ari-Pekka Lahti kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija, kääntäjä Arto
Lappi kirjalliseen työskentelyyn 3.000
Kirjailija Anna Lassila novellikokoelman
kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Leena Laulajainen kirjalliseen
työhön sekä työhuonekustannuksiin
4.000
Kirjailija Leevi Lehto kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Henry Lehtonen runokokoelman
kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Aki Luostarinen kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Kirjailija Sari Malkamäki romaanin
kirjoittamiseen 4.000
Kirjailija Harri Manner kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Runoilija Satu Manninen runokokoelman
kirjoittamiseen 2.000
Kirjailija Annamari Marttinen-Kylliäinen
neljännen romaanin kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Marja-Leena Mikkola (Pirinen)
kirjallisuusesseen sekä lastenromaanin kirjoittamiseen 4.000
Kirjailija Harri István Mäki
romaanien kirjoittamiseen 5.000
Näyttelijä, kirjailija Reidar Palmgren
romaanin kirjoittamiseen 5.000
Kirjailija Pia Perkiö runoteoksen
kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Arvi Perttu romaanin kirjoittamiseen
2.000
Kirjailija Maria Peura romaanin kirjoittamiseen
5.000
Filosofian maisteri Tiina Piilola romaanin
kirjoittamiseen 2.000
Kirjailija Riikka Pulkkinen kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Harri Raitis romaanin kirjoittamiseen
3.000
Kirjailija Leena Rantanen kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Niina Repo proosarunoteoksen Arpi
tekemiseen ja viimeistelyyn sekä siihen liittyvän
valokuvanäyttelyn toteuttamiseen 3.000
Kirjailija, suomentaja Pentti Saaritsa
runokokoelman viimeistelyyn 2.000
Kirjailija Taina Sampakoski toisen romaanin
kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Eino Santanen kirjalliseen
työskentelyyn 2.000
Kirjailija Kirsti Simonsuuri kirjalliseen
työskentelyyn ja tutkimustyöhön 4.000
Kirjailija Tarmo Talvio (Boris Hurtta) kirjalliseen
työskentelyyn 2.000
Kirjailija Henriikka Tavi toisen runoteoksen ja
lastenromaanin kirjoittamiseen 3.000
Kirjailija Mika Terho kirjalliseen
työskentelyyn 2.000
Runoilija Miia Toivio kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Markku Toivonen kirjalliseen
työskentelyyn 4.000
Kirjailija Jyrki Vainonen kirjalliseen
työskentelyyn 5.000
Kirjailija Jussi Valtonen romaanin kirjoittamiseen
2.000
Kirjailija Sinikka Vuola kaunokirjalliseen
työskentelyyn 2.000
Filosofian maisteri Kristiina Wallin kirjalliseen
työskentelyyn 3.000
Yhteensä 190.000
Kirjallisuuden
suomennos
Filosofian maisteri Eva Airava ja työryhmä
Katariina Sienalaisen Dialogi-teoksen englannista
käännetyn raakakäännöksen
vertaamiseen italialaisiin teksteihin ja painokuntoon saattamiseen 2.000
Kirjailija Olli Hyvärinen Sergei Jeseninin
valittujen runojen suomentamiseen 1.000
Kirjailija Timo Hännikäinen Oscar
Wilden taide-esseiden suomentamiseen 3.000
Diplomikielenkääntäjä Helinä
Kangas italiankielisen kaunokirjallisuuden suomentamiseen
3.000
Filosofian lisensiaatti Tiina Kartano Fedor
Dostojevskin kahden esseen ja Vladimir Solovjovin kolmen puheen
suomentamiseen 2.000
Suomentaja Otto Lappalainen Heinrich
Böllin romaanin Kreuz ohne Lieben suomentamiseen 3.000
Tietokirjailija Osmo Pekonen Jean Malaurien teoksen
L'Allée des baleines suomentamiseen ranskan
kielestä 1.000
Filosofian maisteri Kristina Svensson Christian
Osterin Une femme de ménage -romaanin suomentamiseen 3.000
Filosofian maisteri Lotta Toivanen Yasmina Khadran
romaanin Attentaatti suomentamiseen 2.000
Diplomi-insinööri Maria
Yli-Heikkilä unkarilaisen nykyrunouden
suomentamiseen 2.000
Yhteensä 22.000
Sirkustaide
Sirkustaiteilija Anna-Kaisa Järvi ja
työryhmä Marcellon enkelit
-klovneriaesityksen valmistamiseen 2.000
Sirkustaiteen ohjaaja Niina Rinta-Opas,
sirkustaiteilija Sanna Warsell ja teatteri-ilmaisun
ohjaaja Nina Rinkinen nykysirkusesityksen
valmistamiseen 2.000
Sorin Sirkus ry
sirkusvälineistön hankintaan 1.500
Muusikko Petri Tiainen ja työryhmä
Rakkaus on musta leijona -nimisen, uutta sirkusta,
näyttämötaidetta ja musiikkia
yhdistävän esityksen valmistamiseen 2.500
Jonglööri Ville Walo ja
työryhmä uuden sirkuksen esityksen
valmistamiseen Kiasma-teatteriin 2.000
Yhteensä 10.000
Teatteri
Valo- ja äänisuunnittelija Janne Auvinen
jatko-opintoihin Lontoossa 2.500
Säveltäjä, muusikko Pirjo
Bergström ja näyttelijä Marjorita
Huldén Aurora Karamzin ja hänen
palvelijattarensa Sofié -musiikkinäytelmän
valmistamiseen 5.000
Taiteilija Kalle Chydenius ja työryhmä
Disco Pigs -näytelmän suomenkielisen esityksen
toteuttamiseen 6.000
Tanssitaiteilija Sanna From ja työryhmä
Raja-esityksen valmistamiseen ja työryhmän
palkkioihin 5.000
Ohjaaja, käsikirjoittaja Heikki Huttu-Hiltunen
Aapo Heiskasen viikatetanssi -romaanin dramatisointiin 2.500
Ilmaisuverstas ry
näyttelijöiden täydennyskoulutukseen
sekä näyttelijäntyön tutkimiseen ja
kehittämiseen 8.000
Improvisaatioteatteri Stella Polaris ry Stella
Polariksen valo- ja äänikaluston uudistamiseen 6.000
Teatteritaiteen maisteri Jussi Johnsson,
teatteritaiteen maisteri Pilvi Porkola ja taiteen
kandidaatti Antti Nikkinen Conclusions-esityksen
valmistamiseen 3.000
Teatteriohjaaja Tiina Kaartama, viulutaitelija Sigismond
Cachot ja säveltäjä Eric
Leguen dramatisoinnin toteuttamiseen Leena Krohnin kirjasta
Ihmisen Vaatteissa 5.000
Kansanteatteri ry Ihmeellinen armo
-teatteriesityksen toteuttamiseen 7.000
Kasvatustieteen maisteri Maija Kaunismaa ja
teatteritaiteen maisteri Satu Paavola Memory Traces
-festivaalin katselmuksen järjestämiseen
Helsingissä 7.000
Kauppatieteiden maisteri Meena Kaunisto ja
työryhmä Lokki-teatteriesityksen
tuotantokustannuksiin 8.000
Näyttelijä, nukketaiteilija Rainer Kaunisto
ja teatteritaiteen tohtori Maaria Rantanen
Työpaikkahumppaa-esityksen tuotantokustannuksiin 2.500
Näyttelijä Heidi Kiviharju
lauluesityksen toteuttamiseen 2.000
Käsikirjoittaja, ohjaaja, näyttelijä Lauri
Kontula (ja työryhmä) Super-Helsinki
-näytelmän ja live-roolipelin
käsikirjoittamiseen sekä tekstin
kääntämiseen englanniksi 5.000
Teatteriohjaaja, professori Kaisa Korhonen ja
työryhmä teatteriesityksen valmistamiseen
7.000
Näyttelijä Jarkko Lahti,
dramaturgi Ari-Pekka Lahti ja valo- ja
äänisuunnittelija Tuomas Fränti
suomalaisen monologin kantaesitykseen 2.500
Näyttelijä, vapaa kirjoittaja Sanna
Lehtonen (Stellan) Kristian Smedsin
näytelmän Sad Songs from the Heart of Europe
kääntämiseen englannin kielelle 1.500
Ohjaaja, dramaturgi Martina Marti ja
työryhmä Seitsemään
veljekseen perustuvan monologinäytelmän suunnitteluun
ja toteuttamiseen 4.000
Dramaturgi-ohjaaja Marina Meinander ja
näyttelijä Nina Hukkinen
Nordost-teatteriesityksen toteuttamiseen 3.000
Näyttelijä Niina Nurminen
ammattillisen täydennyskoulutuskokonaisuuden
loppuunsaattamiseen 6.000
Teatteriohjaaja Olli-Matti Oinonen opintomatkaan
Yhdysvaltoihin 2.500
Näyttelijä Hanna Ojala ja
Matriarkka-työryhmä
työryhmän palkkoihin 7.500
Teatteritaiteen maisteri Jarkko Pajunen ja
työryhmä Leppäsen Juhannus
-näytelmän toteuttamiseen Valtimonteatterissa
Helsingissä 5.000
Näyttelijä Katri-Maria Peltola
musikaaleihin, musikaalinäyttelemiseen, show-esiintymiseen ja
niiden koulutukseen tutustumiseen Yhdysvalloissa 2.500
Näyttämötaiteen
läänintaiteilija Minna
Pirilä-Martti Soveltavan taiteen mahdollisuudet
-työpajaseminaarin ja demonstraation toteuttamiseen 3.500
Q-teatteri ry / Baltic Circle
sveitsiläisen teatteriesityksen Delirium tuottamiseen Suomeen
7.000
Näyttelijä Erkki Saarela ja
työryhmä
Itää-näytelmän valmistamiseen
yhdelle näyttelijälle 4.000
Näyttelijä Jaana Saarinen ja
ohjaaja ja suomentaja Timo Rissanen amerikkalaisen
Matthew Lombardon Katherine Hepburnistä kertovan
näytelmän toteuttamiseen 3.000
Teatteriohjaaja Salla Taskinen
näytelmän ohjaamiseen 3.000
Teatteri ILMI Ö Muistatko
Äitini? -esityksen valmistamiseen ja tuottamiseen 3.000
Äänisuunnittelija Juha Tuisku
työskentelyyn Kokoteatterin
10-vuotisjuhlanäytelmässä Riihiukko
sekä Q-teatterin näytelmässä
Peltirumpu 2.000
Näyttelijä Sakari Tuominen
työskentelyyn Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa 2.500
Yhteensä 144.000
Kirjallisuuden jaosto yhteensä 120 apurahaa,
420.000 euroa.
TAIDE
Arkkitehtuuri
Rakennuskonservaattori Elisa Heikkilä
osallistumiseen 3rd International Architectural Paint Reseach
-konferenssiin New Yorkissa 1.500
Arkkitehti Saija Hollmén, arkkitehti Jenni
Reuter ja arkkitehti Helena Sandman
lasten orpokodin suunnittelutyöhön
MoshissaTansaniassa 5.000
Filosofian maisteri Pasi Kovalainen ja
työryhmä rakennussuojelun
Viisikanta-palkintokohteiden tutkimukseen ja julkaisun laatimiseen 3.000
Arkkitehti Esa Laaksonen ja professori Aino
Niskanen pääkaupunkiseudun
arkkitehtuuriltaan merkittäviä ja kiinnostavia
sisätiloja käsittelevän arkkitehtuurioppaan
tuottamiseen 3.000
Arkkitehti Marianne Lehtimäki
osallistumiseen Nordisk master i arkitektonisk kulturarv
-jatkokoulutukseen 2.000
Arkkitehti Jaakko Niemi opintomatkaan Japanin
perinteiseen ja moderniin puuarkkitehtuuriin tutustumiseksi 2.000
Pohjois-Suomen Arkkitehdit SAFA lasten ja
nuorten arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen kerho-
ja työpajatoiminnan käynnistämiseen ja
kehittämiseen 4.500
Arkkitehti Esa Ruskeepää
osallistumiseen Permin kaupungin uuden taidekeskuksen kutsukilpailuun
Venäjällä 3.000
Arkkitehti Marica Schalin yhteispohjoismaisiin
rakennusperinnön suojelua koskeviin
täydentäviin opintoihin 2.000
Yhteensä 26.000
Kamerataide
Valokuvataiteilija Fredrika Biström ja
työryhmä Feministitapetti-projektista
kertovan näyttelyn järjestämiseen Galleri
Sinnessä 2.000
Valokuvaaja, toimittaja Laura Junka Leiri Gazassa
-valokuvanäyttelyn järjestämiseen Suomen
valokuvataiteen museossa 2.000
Valokuvataiteilija Sandra Kantanen taiteelliseen
työskentelyyn ja näyttelyiden kustannuksiin 7.000
Taiteilija Mikko Kuorinki Irtolainen ja muita
teoksia -näyttelyn kustannuksiin 2.000
Kuraattori Aura Seikkula ja työryhmä
suomalaisen valokuvanäyttelyn Telling... suunnittelu- ja
toteutuskuluihin seitsemänteen Afrikan valokuvabiennaaleen
5.000
Taiteen maisteri Sanni Seppo taiteelliseen
työskentelyyn 7.000
Taiteen maisteri Kari Soinio
valokuvanäyttelyn järjestämiseen 5.000
Kuvataiteilija Kari Yli-Annala elokuvaesseen
valmistamiseen ja loppuunsaattamiseen 4.000
Yhteensä 34.000
Kuvataide
Taiteen maisteri Anna-Maija Aarras
näyttelyn järjestämiseen Maronie
galleryssä Kiotossa 4.000
Kuvanveistäjä Christine Candolin
tilateoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen Amos Andersonin
taidemuseossa 5.000
Kuvanveistäjä Kari Caven
näyttelyn valmistamiseen ja järjestämiseen
10.000
Kuvataiteilija Saara Ekström
yksityisnäyttelyn järjestämiseen ja
residenssiin Tokiossa sekä näyttelyn
järjestämiseen Turun Taidemuseon studiossa 8.000
Kuvataiteilija Eila Maaret Forström
näyttelyiden järjestämiseen Suomessa ja
Italiassa 5.000
Kuvataiteilija Leonora Fredriksson ja
kuvataiteilija Johanna Kiivaskoski Identtiset
kaksoset II -näyttelyn järjestämiseen 4.000
Kuvataiteilija Ritva Harle kulttuuripolitiikan
maisteriopintoihin, taiteelliseen työskentelyyn sekä
näyttelyn valmisteluun 15.000
Taidemaalari, taidegraafikko Jorma Hautala
litografiasarjan valmistamiseen 5.500
Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman
tuki - HIAP ry. Happy Birthday -hankkeeseen,
residenssitoiminnan juhlavuoden projekteihin sekä
teemajulkaisun toteuttamiseen 6.000
Taidegraafikko Matti Hintikka näyttelyiden
järjestämiseen 7.000
Kuvanveistäjä Jiri Holopainen
teosten valmistuskustannuksiin 4.000
Kuvanveistäjä Kari Huhtamo
teosten kunnostamiseen Tretjakovin Gallerian kutsunäyttelyyn
Moskovassa 15.000
Taidemaalari, kuvataiteilija Petri Hytönen
taiteelliseen työskentelyyn kotimaassa ja ulkomailla 13.000
Kuvanveistäjä Aarne Jämsä
näyttelyiden järjestämiseen ja
työskentelyyn 15.000
Kuvataiteilija Antero Kahila opinto- ja
työskentelymatkoihin Berliiniin ja Roomaan 3.500
Taiteen tohtori, kuvataiteilija Lea Kantonen
taiteelliseen työskentelyyn 14.000
Kuvataiteilija Sari Kemppinen taiteelliseen
työskentelyyn 3.000
Kuvataiteen maisteri Olli Keränen
taiteelliseen työskentelyyn 5.000
Kuvataiteilija Nella Keskisarja
työskentelyyn Italiassa ja aikaisempien teosten digitaaliseen
taltiointiin sekä tietokoneen ja kameran hankkimiseen 7.000
Taidemaalari Tuija Lampinen taiteelliseen
työskentelyyn ja näyttelyn
järjestämiseen 8.000
Kuvanveistäjä Esa Laurema
taiteelliseen työskentelyyn 13.000
Taidemaalari Antti Linnovaara taiteelliseen
työskentelyyn 8.000
Taiteen maisteri Sami Lukkarinen taiteelliseen
työskentelyyn 4.000
Kuvataiteilija Laura Miettinen taiteelliseen
työskentelyyn 3.000
Valokuva- ja performanssitaiteilija Heikki Mäntymaa
taiteelliseen työskentelyyn 5.500
Kuvataiteilija Juha Nenonen kuvaus- ja
teosvalmistuskuluihin 6.000
Lavastaja Metti Nordin Outi Heiskasen installaation
pystyttämiseen Sao Paulossa 5.000
Taidemaalari Tiina Nurminen taiteelliseen
työskentelyyn 7.000
Kuvanveistäjä Veikko Nuutinen
omaa tuotantoa esittelevään taidekirjaan 10.000
Oblivia ry All About Roundabouts and Other
Such Matters -esityksen toteuttamiseen 15.000
Performanssitaiteilija Irma Optimisti (Luhta) ja
taiteilija Lauri Luhta kansainvälisen
performanssitaiteen festivaalin järjestämiseen
Helsingin Kaapelitehtaalla 10.000
Osuuskunta Forum Box osuuskunnan
ylläpitämän kulttuuritilan toiminnan
jatkamiseen ja kehittämiseen 8.000
Taiteen maisteri Sari Palosaari
yksityisnäyttelyn järjestämiseen 7.000
Kuvataiteilija Johanna Pihlajamaa teosten
valmistuskuluihin 8.000
Valokuvataiteilija Sari Poijärvi ja
kuvataiteen maisteri Marjukka Korhonen
taiteelliseen työskentelyyn Crime scene -teossarjan
toteuttamiseksi 3.500
Master of Arts, taidemaalari Petr Rehor
työskentelyyn ja näyttelyjen pitämiseen
10.000
Kuvataiteilija, valokuvataiteilija Catarina Ryöppy
teoksen toteuttamiseen 6.000
Taidegraafikko Heli Salonen työskentelyyn
galleria Duetossa järjestettävää
60-vuotisnäyttelyä varten 12.000
Kuvataiteilija Anna Seppälä
yksityisnäyttelyn kuluihin 6.000
Taidemaalari Päivi Sirén
materiaalihankintoihin ja taiteelliseen työskentelyyn 4.000
Kuvataiteen maisteri Hanna Tammi taiteelliseen
työskentelyyn ja työhuonekustannuksiin 3.000
Taidemaalari Seppo Tamminen
yksityisnäyttelyn pitämiseen 4.000
Taidemaalari Anne Tompuri näyttelyn
kustannuksiin 10.000
Taiteen maisteri Anna Tuori näyttelyn
järjestämiseen 5.000
Yhteensä 330.000
Mediataide
Liikkuvan kuvan taiteilijoiden FIXC osuuskunta /
julkaisutyöryhmä esittelyjulkaisun
tekemiseen 3.000
Kirjailija, taiteilija Rosa Liksom, kuvaaja Kari
Pullinen ja säveltäjä Roni
Martin Finlandia-mediataideteoksen leikkaukseen ja
kuvaamiseen 4.500
Taiteilija Anneli Nygren retrospektiivisen
näyttelyn kustannuksiin 2.000
Kuvataiteilija Anu Pennanen kokeellisen
elokuvaprojektin toteuttamiseen Pariisissa 7.000
Kuvataiteilija Jani Ruscica taiteelliseen
työskentelyyn 3.000
Kuvataiteen maisteri Pilvi Takala Biennale of young
Artists -näyttelyyn osallistumiseen Tallinnassa 2.500
Taiteen maisteri Sampsa Virkajärvi
näyttelyn järjestämiseen Kluuvin Galleriassa
Helsingissä 6.000
Yhteensä 28.000
Musiikki
Musiikin maisteri Lotta Emanuelsson osallistumiseen
kansainväliselle liedmestarikurssille Brysselissä
sekä taiteelliseen toimintaan 3.000
Opiskelija Christian Fagerström sellon
hankintaan 9.000
Pianotaiteilija Folke Gräsbeck
Sibelius-konsertteihin Lontoossa ja Tokiossa 3.000
Musiikin maisteri Salla Hakkola
sävellyskonsertin järjestämiseen
Kanneltalossa Helsingissä 800
Viulutaiteilija, musiikin lisensiaatti Linda Hedlund
viulun korjaus- ja huoltokuluihin 2.000
HelsinkiMissio ry / Resonaarin musiikkikoulu
kehitysvammaisten musiikkiryhmän koulukonserttikiertueen
valmistamiseen ja toteuttamiseen 3.000
Musiikin kandidaatti Marianna Henriksson cembalon
hankintaan 5.000
Hetan Musiikkipäivät ry 39.
Hetan Musiikkipäivien järjestämiseen 4.000
Kulttuurituottaja, laulutaiteilija Taina Hirvonen ja
työryhmä Tauno Pylkkäsen oopperan
Bathseba Saarenmaalla esittämiseen Helsingissä 6.000
Järvenpään Sibelius-seura ry/
Tuusulanjärven kamarimusiikki Aamu Songin teoksen
Red Dress lainaamiseen Design-museolta 2.000
Kansallis-Kuoro ry Jean Sibeliuksen Oma Maa
-kuoroteoksen urkusäestyssovitukseen 2.000
Musiikin tohtori Arja Kastinen 1800-luvun
karjalaisen kantelemusiikin arkistolähteiden tutkimiseen ja
musiikin tekemiseen sen pohjalta 16.000
Musiikin ylioppilas Anna Koivula ja työryhmä
esityksen kehittämiseen ja innovatiivisen ilmaisun
syventämiseen 10.000
Kokkolan Oopperayhdistys ry Diptyykki Offerere
-esityksen tuotantoon Kokkolan Oopperakesään 5.000
Konserttimestari Maija Kontunen barokkiviulun
hankintaan 3.000
Viulunsoiton lehtori Silva Koskela ja Tempera-kvartetti
jousikvarteton tilaamiseen säveltäjä Paavo
Korpijaakolta 3.000
Säveltäjä Kimmo Kuitunen
sävellyskonsertin kuluihin ja
sävellystyöhön 4.000
Kitarataiteilija Petri Kumela kitaran hankintaan
5.000
Säveltäjä Tapio Lappalainen
opintoihin CNMAT-instituutin kesäkurssilla
Berkeley-yliopistossa Kaliforniassa 2.700
Musiikin tohtori Jan Lehtola ja professori Paavo
Heininen Paavo Heinisen urkuteosten levytykseen 2.000
Lieksan Nuorisopuhallinorkesteri
vaskisoittimien hankintaan 5.000
Musiikin maisteri Janne Malinen laitteiden
hankintaan 1.000
Musiikin ylioppilas Eero Nissinen jatko-opintoihin
Essenissä Saksassa Folkwang Hochschulessa 8.000
Musiikin kandidaatti Antti Ohenoja marimban
opiskeluun Pariisissa 3.000
Ooppera Skaala kahden suomalaisen oopperan
kantaesityksen tuottamiseen 7.500
Ooppera- ja teatteriseurue Kapsäkki
Anna Liisa -oopperan toteuttamiseen 7.500
Säveltäjä Uljas Pulkkis
sävellystyöhön 16.000
Näyttämötaiteen maisteri Jon
Ramsten ja työryhmä Fork-yhtyeen
esiintymismatkaan Yhdysvaltoihin 1.500
Konserttimestari Jukka Rantamäki ja
työryhmä päiväkodeissa
järjestettävän konserttisarjan
toteuttamiseen 4.000
Musiikin opiskelija Oona Rosenlund sellon
hankintaan 5.000
Pianisti, säveltäjä Maija Ruuskanen
pianon hankintaan 3.000
Musiikin opiskelija Kasperi Sarikoski pasuunan ja
pasuunakotelon hankintaan 2.000
Musiikin opiskelija Panu Savolainen vibrafonin
hankintaan 3.000
Musiikin maisteri Mia Simanainen laulun
jatko-opintoihin 2.000
Musiikin ylioppilas Dalia Stasevska alttoviulun
hankintaan 9.000
Musiikin maisteri Mika Suihkonen diskanttigamban ja
tenorigamban hankintaan 3.000
Musiikin opiskelija Anni Tiainen-Hammo alttoviulun
jousen hankintaan 3.000
Musiikin maisteri Lauri Toivio huilun hankintaan
4.000
Huilunsoiton opettaja Visa Turunen ja musiikin
maisteri Tuomo Tirronen Duo Arkipelagin
konserttitoimintaan 2.000
Yhteensä 180.000
Taidealojen
tohtorintutkinto
Kuvataiteilija Stig Baumgartner taiteen
tohtorintutkintoon aiheena Maalaus esityksenä,
tekijän paikka maalauksen rakenteessa 8.000
Master of Arts Michail Galanakis
väitöskirjaan: Space Unjust. Socio-spatial
Discrimination in Urban Public Space. Cases from Helsinki and Athens
3.000
Kuvataiteilija Petri Kaverma kokonaisvaltaisuutta
ja oivalluksen syntyä installaatiotaiteessa
käsittelevään
väitöskirjatyöhön 8.000
Kuvataiteen maisteri Liisa Lounila
tohtoritutkintoon liittyvään taiteelliseen
työskentelyyn 8.000
Taidegraafikko Tuula Moilanen japanilaisen
puupiirroksen aihepiirejä ja teknisiä kehityslinjoja
kartoittavaan väitöskirjatutkimukseen 8.000
Master of Fine Arts Tero Nauha teatteritaiteen
tohtorintutkintoon 8.000
Musiikin maisteri Aija Puurtinen tohtorintutkinnon
konserttien valmisteluihin ja kuluihin 8.000
Taiteen maisteri Pia Tikka
väitöskirjan kielentarkastukseen aiheena Enactive
Cinema as Emotion Ecology: Eisenstein's montage theory revisited 5.000
Yhteensä 56.000
Taideteollisuus ja
taidekäsityö
Graafinen suunnittelija Jenni Ahtiainen
taiteelliseen työskentelyyn uuden malliston luomiseksi 7.500
Taiteen maisteri Susan Elo puukalustesarjan
suunnitteluun 3.000
Muotisuunnittelija Heidi Helavirta jatko-opintoihin
London College of Fashion -korkeakoulussa Lontoossa 4.000
Huonekalupuuseppä Hannu Hietamäki
opintoihin Carl Malmsten's Centrum för Träteknik
& Design -koulussa 1.500
Muotoilija Päivi Juma Hassan ja muotoilija
Mari Isopahkala valaisinryhmän
suunnittelemiseen ja toteuttamiseen huonekalumessuille 2.000
Taiteen maisteri Mari Kallionpää
residenssityöskentelyyn Pariisin Cité International
des Arts -taiteilijakeskuksessa 2.000
Vaatesuunnittelun maisteri Kimmo Kankaanpää
miesten vaatemalliston kehittämiseen, toteutukseen ja
markkinointiin 4.000
Muotitaiteilija Tetta Kannel ja työryhmä
elämäntyönäyttelyn ja julkaisun
kuluihin Design Museossa vuonna 2009 8.000
Korutaiteilija Mari Keto korutaiteen
jatko-opintoihin ja näyttelyn järjestämiseen
Kunstindustri museetissa Tanskassa 6.000
Taiteen maisteri Nathalie Lahdenmäki
näyttelyn järjestämiseen ja keramiikkauunin
hankintaan 6.000
Keramiikkataiteilija Maarit Mäkelä
yksityisnäyttelyn järjestämiseen 3.000
Viulunrakentaja Marko Pennanen viulunrakentamisen
opiskeluun Silvio Levaggin verstaalla Cremonassa Italiassa 2.000
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti
suomalaisen muotoilun edistämishankkeeseen Yhdysvalloissa
sekä muotoilutietokannan ja verkkoportaalin tuottamiseen 11.000
Yhteensä 60.000
Tanssitaide
Tanssitaiteilija Vivianne Budsko-Lommi
opintomatkaan New Yorkiin 7.000
Tanssitaiteen maisteri Heli Meklin ja
työryhmä sooloteoksen toteuttamiseen
Zodiakissa 4.500
Koreologi Nora Nurminen Sylvie Guillemin
Giselle-baletin koreografian notaation loppuunsaattamiseen 14.500
Tanssitaiteilija Annatuuli Saine ja työryhmä
tanssiryhmä Canelan sooloteossarjan valmistamiseen 12.000
Koreografi, tanssija Panu Varstala ja
työryhmä Waiting-tanssiteoksen
valmistamiseen 4.000
Yhteensä 42.000
Taiteen jaosto yhteensä 133 apurahaa, 756.000
euroa.
Villa Lanten taiteilijaresidenssin apurahat
kuvataiteilija Jaakko Rustanius taiteelliseen työskentelyyn Villa Lanten taiteilijaresidenssissä Roomassa 12.000
Kuvataiteilija Mari Sunna taiteelliseen työskentelyyn Villa Lanten taiteilijaresidenssissä Roomassa 12.000
Yhteensä 24.000
KANSANVALISTUS
Muu kulttuurihanke
Taiteellinen johtaja Ulla Alasjärvi
italiaksi kirjoitetun Kalevala-aiheisen käsikirjoituksen
viimeistelyyn 2.000
Kontekstisuunnittelija, ohjelmoija Toni Alatalo ja
työryhmä Kadonnut kaupunki 2008 -
kaupunkipeli Oulussa -tuotannon toteuttamiseen 3.000
Datero ry pedagogisen ja kuntouttavan
kieltenopiskeluohjelman toteutukseen 5.000
Dokkino lasten ja nuorten
dokumenttielokuvatapahtumien toteuttamiseen Helsingissä,
Porissa, Jyväskylässä, Tampereella ja
Turussa 3.000
Kulttuurituottaja Maija Eränen ja
taidekasvattaja Eija Tanninen-Komulainen
pohjoissavolaisen tanssin ja muotoilun vientihankkeen toteuttamiseen
2.000
Etelä-Karjalan Kuurot ry
100-vuotishistoriikin julkaisuun ja juhlan yhteydessä
toteutettavan taidetyöpajan demonstraatioon 3.000
Finnagora - Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden keskus
suomalaisen nykydraaman esittelyyn sekä
nykynäytelmän antologian tuottamiseen Unkarissa 3.000
Dosentti Pirkko Forsman Svensson ja filosofian
ylioppilas Johanna Eerikäinen Virtuaalinen
vanha kirjasuomi -hankkeeseen 3.000
Laulaja Juha Happonen SikaPossu Selmeri ja
Vetenalaiset Tarinat -konserttikiertueeseen ala-asteilla ja
päiväkodeissa 3.000
Filosofian lisensiaatti Henni Ilomäki,
suomentaja Eva Lille ja elokuvaohjaaja,
äänittäjä Enn
Säde Lennart Meren kansatieteellisten elokuvien
digitaaliseen restaurointiin 5.000
Improvisaatioteatteri
Häpeämättömät
teatteri- ja musiikki-improvisaatioesitysten ja niihin liittyvien
työpajojen järjestämiseen kouluissa 2.000
Kalevan Nuorten Pohjois-Karjalan Piiri ry
lasten ja nuorten Kulttuuurisavotta 2008 -tapahtuman
järjestämiseen 3.000
Kansainvälisen Uuno Klami
-sävellyskilpailun kannatusyhdistys ry
sävellyskilpailun järjestämiseen 2.000
Kansanvalistusseura / Oriveden Opisto
koulutuksen järjestämiseen nuorille
käsikirjoittajille 15.000
KOM-teksti draamatyöpajojen
järjestämiseen koululaisille 3.000
Konut tählet ry tähtitieteellinen
yhdistys planetaarion videoheittimen hankintaan 2.000
Filosofian lisensiaatti Anssi Korhonen Eino Kailan
teoksen kääntämiseen englannin kielelle 5.000
Kuopio Tanssii ja Soi ry 22. poikien
tanssileirin järjestämiseen Kuopiossa 5.000
Professori Vesa Kurkela ja työryhmä
Suomen kansan äänet -verkkopalvelun toteuttamiseen
5.000
Kääntäjä Yakau Lapatka
Kalevalan kääntämiseen
valkovenäjäksi 5.000
Muu ry Amorph!08-festivaalin
järjestämiseen Pariisissa ja Helsingissä
3.000
Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan
lastenkulttuuriverkosto Vähäx valottaa -
lasten ja nuorten valtakunnallisten valokuvafestivaalien
järjestämiseen Porissa 12.9.-12.10.2008 5.000
Filosofian maisteri Kulle Raig Hannu Lauerman
tietokirjan Usko, toivo ja huijaus virontamiseen ja julkaisemiseen 2.000
Seta ry Perheitä sateenkaaren
väreissä -dvd:n tuottamiseen 2.000
Bachelor of Arts Annira Silver Matti Sarmelan
Suomen perinneatlas -teoksen kääntämiseen
englannin kielelle 3.000
Yhteiskuntatieteiden maisteri Eeva Snellman Lapin
kesämatkailua edistävän
Jätkän tie ja Aalto-reitti -hankkeen haastatteluihin
2.000
Suomalais-Ugrilainen Seura
125-vuotisjuhlanäyttelyn järjestämiseen 5.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / FILI / Iris Schwanck
vuoden 2011 Frankfurtin kirjamessujen valmistelemiseen 5.000
Suomen Harrastajateatteriliitto
60-vuotisjuhlavuoden tuottamiseen ja suunnitteluun 2.000
Suomen kansallispukuneuvosto kansallispukujen
valokuvaamiseen 3.000
Suomen koulukirjastoyhdistys ry verkkosivujen
uudistamiseen 2.000
Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seura ry
Paikallisuus - Oma kulttuuriperintö -hankkeen
käynnistämiseen 2.000
Tiedeopetusyhdistys ry uudenlaisen
yhteistyömallin kehittämiseen 1.000
Varsinais-Suomen Kansanopisto
kuvataidekoulutuksen järjestämiseen
kehitysvammaisille 2.000
Projektikoordinaattori Lotta Vaulo-Grönqvist ja
Dialogi 2 -työryhmä
teatterikasvatustutkimukseen sekä aineiston julkaisemiseen
2.000
Yhteensä 120.000
Tietokirjan
suomentaminen
Filosofian maisteri Arja Hokkanen Stephen Hawkingin
ja Leonard Molodinowin teoksen A Briefer History of Time suomentamiseen
1.000
Uskontotieteen ylioppilas Juha-Pekka Jakonen Ken
Wilberin teoksen A Brief History of Everything suomentamiseen 2.000
Filosofian lisensiaatti Heikki Kujansivu filosofi
A.N.Whiteheadin teoksen Process and Reality
suomennostyöhön 3.000
Filosofian lisensiaatti Markku Lehtinen Richard
Eldiridgen teoksen An Introduction to the Philosophy of Art
suomentamiseen 3.000
Suomentaja, kustantaja Kimmo Pietiläinen
kolmen tietoteoksen suomentamiseen 8.000
Filosofian ylioppilas, valtiotieteiden ylioppilas Eetu Viren
ja työryhmä Precarias a la deriva
-kollektiivin teoksen Por los circuitos de la precariedad femenina
suomentamiseen 3.000
Yhteensä 20.000
Tietokirjat ja muut
julkaisut
Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura ry
Aikuiskasvatuksen kentät ja kerrostumat - aikuiskasvatuksen
tietokirjasarjan toteuttamiseen 10.000
Tietokirjailija Niklas Bengtsson Kirja
esineenä -tietokirjan kirjoittamiseen 9.000
Toimittaja Katja Boxberg ja toimittaja Taneli
Heikka Unelma uudesta Suomesta -kirjan kirjoittamiseen 6.000
Taiteilija, kulttuurialan yrittäjä Veli-Pekka
Bäckman Jaakko Juteinin teoksista koostetun luku- ja
laulukirjan toimittamiseen ja painatukseen 5.000
Ravintoneuvoja, tietokirjailija Juhana Harju
osteoporoosia käsittelevän tietokirjan
kirjoittamiseen 3.000
Filosofian maisteri Marja Hartola tietokirjan
kirjoittamiseen keskiajan ruokakulttuurista 2.000
Dosentti Reijo Heikkinen, filosofian tohtori Hannu
Hautala ja arkkitehti Raimo Ahonen vanhan
kansan luontokäsityksiä koskevan tieto- ja
valokuvateoksen tekemiseen 6.000
Helsingin Taidehallin Säätiö
80-vuotisjuhlajulkaisun kustannuksiin 5.000
Filosofian maisteri Anneli Honko tulunkielisen
suullisen epiikan tutkimus- ja julkaisuhankkeeseen 8.000
Filosofian lisensiaatti Panu Itkonen Poronhoitajien
selviytymiskeinot -teoksen työstämiseen 2.000
Tietokirjailija Satu Jaatinen ohjaaja Aku
Louhimiehen elokuvia ja työskentelyä
käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 2.000
Tietokirjailija Eleonora Joffe Suomessa 1920 - 1940
-luvuilla asuneiden venäläisten emigranttiupseerien
toiminnasta kertovan kirjan laatimiseen 5.000
Musiikin maisteri Riitta-Liisa Joutsenlahti ja
työryhmä Kansanmusiikkipedagogiikka-kirjan
tekemiseen 5.000
Musiikin maisteri Maari Kallberg aineskokoelman
toimittamiseen A.O. Väisäsen vuonna 1915 Vienan
Karjalaan tekemästä sävelmien keruumatkasta
5.000
Filosofian kandidaatti Leena Karttunen ja
työryhmä Ornon valaisintehtaan
työtä ja tuotantoa esittelevän teoksen
kirjoittamiseen ja julkaisemiseen sekä Ornon arkistoon ja
valaisinkokoelmaan perustuvan näyttelyn
järjestämiseen 3.000
Filosofian kandidaatti Gunilla Kleis
matkakertomuskirjan kustannuksiin 1.000
Kuvataideakatemia 160-vuotisjuhlajulkaisun
toteuttamiseen 3.000
Filosofian maisteri Antti Lahelma Suomen
esihistoriallisia kalliomaalauksia koskevan tietokirjan kirjoittamiseen
3.000
Dosentti Kimmo Laine ja työryhmä
elokuvaohjaaja Hannu Lemisen ja näyttelijä Helena
Karan uraa ja tuotantoa käsittelevän kirjan
toimittamiseen 5.000
Filosofian tohtori Ildikó Lehtinen
Rajantakaista Karjalaa -kirjan taittoon ja painatukseen 3.000
Valtiotieteen tohtori Eva Lettinen, kunniatohtori Samuli
Aikio ja filosofian tohtori Marjut Huuskonen
saamelaisten ja suomalaisten suhteita tarkastelevan teoksen
kirjoittamiseen ja kokoamiseen 10.000
Valtiotieteen tohtori Ilmo Massa
Ympäristö yhteiskuntateoriossa -teoksen
toimittamiseen ja kirjoittamiseen 2.000
Filosofian lisensiaatti Hanna Meretoja ja
työryhmä ranskalaista nykykirjallisuutta
käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 2.000
Arkkitehti Juulia Mikkola, arkkitehti Netta
Böök ja arkkitehti Katja
Savolainen vanhojen ikkunoiden kunnostusta
käsittelevän tietokirjan laatimiseen ja
toimittamiseen 3.000
Tietokirjailija Eero Ojanen kansanvalistusseuran
historian kirjoittamiseen 6.000
Sovellussuunnittelija Jukka Pennanen tietoteoksen
kirjoittamiseen kotimaisesta teatteri Punaisesta Myllystä 2.000
Tietokirjailija Päivi Salmesvuori
sukupuolten välistä dynamiikkaa 1100 - 1300 -luvuilla
käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen 3.000
Psykologian tohtori Tarja Salokoski median
turvataitoja opettavan lapsille suunnatun kirjan tekemiseen 3.000
Filosofian maisteri Irja Seurujärvi-Kari ja
työryhmä Johdatus saamentutkimukseen
-kirjan uudistamiseen ja julkaisuun 10.000
Filosofian maisteri Anssi Sinnemäki Pentti
Haanpään kirjaa Kenttä ja kasarmi
käsittelevään tutkimukseen 3.000
Suomen Saksan-instituutin
säätiö Uta Laurénin
teoksen Tapio Wirkkala für Rosenthal julkaisemiseen Saksassa
3.000
Suomen Sukututkimusseura ry sukututkimuksen
jatko-oppaan toimitustyöhön 3.000
Suomen Viron-instituutin
Säätiö suomen kielen ja kulttuurin
oppikirjan laatimiseen virolaisille 3.000
Suomi-koulujen tuki ry oppimateriaalin
tuottamiseen Suomi-koulujen oppilaiden suomen kielen kokeeseen
valmentautumiseen 6.000
Filosofian maisteri Marko Toppi Eero ja Saimi
Järnefeltin vuosien 1889 - 1937 kirjeenvaihdon toimitus- ja
tutkimustyöhön 5.000
Teologian tohtori Juhana Torkki Neuvotteluvalta -
huippuneuvottelijan neljä perusominaisuutta -teoksen
tekemiseen 2.000
Viherympäristöliitto ry
Suomen ympäristörakentaminen 2008 -julkaisun
toteuttamiseen 3.000
Yhteensä 160.000
Yleisölle
tarkoitettu kulttuuritapahtuma
Arkkitehtuuri- ja
ympäristökulttuurikoulu Lastu ry /
Lastenkulttuurikeskus Lastu lapsille ja nuorille suunnatun
rakennusperintöhankkeen kehittämiseen 3.000
Eteläkarjalaisten Nuorisoseurojen Liitto ry
Tanssiva Etelä-Karjala -tapahtuman tuottamiseen 2.000
Haapavesi Folk ry Haapavesi Folk Music
Festivalin 20-vuotisjuhlan markkinointiin ja konserttien kustannuksiin
8.000
Tuottaja Katri Häti ja työryhmä
valtakunnallisen ylioppilasteatterifestivaalin
järjestämiseen Tampereella 3.000
Kainuun Eino Leino -seura ry runoilija Eino
Leinon syntymän 130-vuotisjuhlavuoden seminaarin ja
runokahvilatilaisuuksien järjestämiseen 3.000
Kalevalaseura-säätiö
Suomalaisen puheen juhla -yleisötapahtuman
järjestämiseen Aleksanterin teatterissa osana
autonomisen Suomen 200-vuotisjuhlaa 5.000
Kallioniemi Säätiö
Kalle Päätaloa käsittelevän
seminaarin järjestämiseen 2.000
Filosofian lisensiaatti, säveltäjä Petri
Kuljuntausta ja työryhmä The Nightingale
Song Between Art and Research -tapahtuman
järjestämiseen 8.000
Toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro ja työryhmä
Latinalainen Amerikka Suomessa -kulttuuritapahtuman
järjestämiseen 2.000
Dosentti Päivi Mehtonen ja työryhmä
Dante ja synti -kirjallisuustapahtuman järjestämiseen
Tampereella 2.000
Muodonmuutoksia ry Aistien aitat -tapahtuman
kuluihin Pälkäneellä, Luopioisten
kirkonkylässä 2.000
Taiteilija Antero Mäkelä
lausuntailtasarjan valmistamiseen ja toteuttamiseen 2.000
Nurmijärven Kivi-juhlat ry
Kivi-juhlien järjestämiseen 3.000
Nykymusiikkiseura Lokakuu ry Uuden musiikin
lokakuu 2008 -tapahtuman järjestämiseen 8.000
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
keramiikkaryhmän näyttelykiertueen
järjestämiskustannuksiin 3.000
Outokummun teatterin kannatusyhdistys ry
Hurmuri-lyhytteatterifestivaalin järjestämiseen
Outokummussa 2.000
Pirkanmaan elokuvakeskus ry
Videotivolifestivaali-tapahtuman järjestämiseen 2.000
Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry
Omat askeleet -tapahtuman järjestämiseen
tanssinharrastajille 400
Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys
Vestäjät ry viidennen
Kirjakantti-kirjallisuustapahtuman järjestämiseen
Kuopiossa 3.000
Sastamala Gregoriana ry vanhan musiikin
tapahtuman järjestämiseen Vammalassa 5.000
Suomen Egyptologinen Seura ry Lumoava Egypti
-40-vuotisnäyttelyn järjestämiseen Loviisan
kaupunginmuseossa vuonna 2009 2.000
Suomen Kansanopistoyhdistys Sivistyksen
sukupolvet -seminaarin järjestämiseen 3.000
Suomen kirjastomuseoyhdistys r.y. - Finlands
biblioteksmuseiförening r.f. Kirjat ja sota
-näyttelyn ja luentosarjan toteuttamiseen 1.000
Suomen luonnonsuojeluliitto ry
70-vuotisjuhlaseminaarin järjestämiseen
Säätytalossa 2.000
Suomen Mieskuoroliitto ry naisten ja miesten
kvartettilaulukilpailun järjestämiseen
Järvenpäässä 3.000
Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti Miten
lasten- ja nuortenkirjani ovat syntyneet -luentosarjan
järjestämiseen 3.000
Tanssitaiteen tuki ry Kansainvälisen
tanssin päivän järjestämiseen 2.000
Teatteri Avoimet Ovet Teatteri Avoimien Ovien
10-vuotisjuhlan juhlaproduktion, runoillan ja
valokuvanäyttelyn toteuttamiseen 5.000
Teatterimuseon säätiö
Teatterimuseon Valovuosi-näyttelyn
kutsunäyttelysarjan kuratointiin ja seminaarisarjan
järjestämiseen 2.600
Tuglas-seura ry Tuglas-seuran historia
-seminaarin järjestämiseen 2.000
Vaasan työväenopisto Vaasan
työväenopiston ja Vasa Arbiksen yhteisen
100-vuotisjuhlanäyttelyn ja näyttelyjulkaisun
toteuttamiseen 3.000
Tuottaja, koordinaattori Elina Viitanen ja
työryhmä suomalais-karjalaisen lasten- ja
nuortenkulttuuriproduktion valmistamiseen 3.000
Yhteensä 100.000
Kansanvalistuksen jaosto yhteensä 110 apurahaa, 400.000 euroa.
SUURET KULTTUURIHANKKEET
Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry
Anders Chydeniuksen koottujen teosten toimittamiseen ja julkaisemiseen
vuosina 2006-2010 10.000
Professori Kaisa Häkkinen ja
työryhmä Mikael Agricolan sanakirja
-hankkeeseen 37.000
Dosentti Mervi Kaarninen ja työryhmä
Kulttuuri ja kaupunki -hankkeeseen 50.000
Dosentti Marko Lamberg ja työryhmä
monitieteiseen projektiin Ihminen, aika, maisema -
keinotodellisuusvisualisointi suomalaisen kylämaiseman
muutoksista 1400 - 2000 30.000
Filosofian tohtori Pauliina Latvala Suomen
poliittisen kulttuurin muistitieto -tutkimushankkeeseen 25.000
Professori Juhani Lokki ja työryhmä
Suomen linnusto -käsikirjan laatimiseen 20.000
Luovan Säveltaiteen
Edistämissäätiö Luses
suomalaisten oopperoiden taltiointihankkeeseen 34.000
M. A. Castrénin seura EU-projektina
toteuttavan kiertonäyttelyn näyttelyjulkaisun
tuottamiseen: Suomalais-ugrilaiset kansat Euroopan unionissa 35.000
Mikael Agricolan juhlavuoden valtuuskunta
juhlavuoden päätöstapahtuman ja Agricolaa
koskevan yleistajuisen perusteoksen sekä juhlavuoden
verkkosivuston ylläpitämisen kustannuksiin 40.000
Dosentti Heikki Roiko-Jokela Ihminen ja
metsä: kohtaamisia arjen historiassa -tutkimushankkeeseen
22.000
Dokumentaristi Petteri Saario
Rajankäyntiä-dokumenttisarjan tekemiseen 30.000
Dosentti Lassi Saressalo Ortodoksiset
itämerensuomalaiset pienkansat -teoksen julkaisemiseen 14.000
Savonlinnan Musiikkiakatemia Savonlinnan
Musiikkiakatemian kansainvälisen toiminnan kuluihin 20.000
Sibelius-Seura r.y. Kansainvälisen
Jean Sibelius-viulukilpailun voittajien esitysten julkaisemiseen
cd-levynä 12.000
Singing Strings -työryhmä
Kalevala-esityksen videointiin ja uusiin sävellyksiin 37.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Aleksis Kiven
Nummisuutarit-näytelmän kriittisen edition
laatimiseen 45.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Suomen
kulttuuriensyklopedian tuottamiseen 12.000
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura Sota Suomesta
- Suomen sota 1808-1809 -teoksen kirjoituspalkkioihin 14.000
Suomen Historiallinen Seura Suomen kasvatuksen
ja koulutuksen historia -tietokirjan tekemiseen 10.000
Suomen Historiallinen Seura Suomen
historiallisen bibliografian toimittamiseen verkkoon 15.000
Suomen kirjastoseura ry Suomen kirjastoseuran
historian 1985 - 2010 laatimiseen 25.000
Suomen Maantieteellinen Seura Suomalaiset
tutkimusmatkat historiasta nykypäivään
-suurteoksen tekemiseen 30.000
Suomen maatalousmuseosäätiö
muistitiedon ja valokuvien keräämiseen suomalaisen
maatilan naisten elämästä 25.000
Suomen Muinaismuistoyhdistys ry kaksiosaisen
Suomen Kaupunkirakentamisen historia -teoksen julkaisemiseen 30.000
Suomen museoliitto - Finlands museiförbund ry
Suomen museohistorian kirjoittamiseen 28.000
Suomen Partiolaiset ry Suomen partioliikkeen
100-vuotishistorian kirjoittamiseen 25.000
Suomen Taideteollisuusyhdistys / Design Forum Finland
Finnishdesign.fi -sivuston Galleria-osuuden
täydentämiseen 15.000
Suomen Taiteilijaseura Suomen taiteen V
triennaalin järjestämiseen PS1-taidekeskuksessa New
Yorkissa 20.000
Suomen taloushistoriallinen yhdistys r.y.
Suomen talouselämän vaikuttajat -hankkeen
toteuttamiseen 20.000
Suomen valokuvataiteen museo valokuvan
juhlavuoden 2009 tapahtumien tuottamiseen 30.000
Professori Jussi-Pekka Taavitsainen Turun
tuomiokirkon pyhäinjäännökset
-projektin kuluihin 50.000
Taidekeskus Salmela Taidekeskus Salmelan
Wiipurin taiteilijaresidenssitoiminnan aloittamiseen 12.000
Ari Uino ja työryhmä Suomen
sotaveteraanien historian kirjoittamiseen 15.000
Filosofian tohtori Kari Uotila ja työryhmä
Naantalin luostarin rannassa - arkipäivä luostarissa
ja sen liepeillä -kirjahankkeen toteuttamiseen 14.000
Suuret hankkeet yhteensä 34 apurahaa, 851.000 euroa.
ELÄMÄKERRAT
Filosofian tohtori Sanna Aro-Valjus professori
Jussi Taneli Aron elämäkerran loppuunsaattamiseen
6.000
Filosofian maisteri Laura Henriksson Juha Vainion
musiikillisen elämäkerran kirjoittamiseen 18.000
Tutkija Vesa Holm kansanedustaja, maaherra Artturi
Jämsénin elämäkerran laatimiseen
17.000
Instituutin johtaja Eelis Kokko ja Kerttu Saalasti
100-vuotistyöryhmä ministeri Kerttu
Saalastin elämäkerran kirjoittamiseen ja
painattamiseen syntymän 100-vuotisjuhlavuotena 25.000
Arkkitehti, tekniikan tohtori Riitta Kuoppamäki
seminaarinlehtori, tehtailija Eero Mäkisen
elämäkerran kirjoittamiseen 4.000
Dosentti Matti Lackman Kullervo Akilles Mannerin
elämäkerran kirjoittamiseen 8.500
Filosofian maisteri Hannu Lilja olympiavoittaja
Elmer Niklanderin elämäkerran painatuskustannuksiin
9.000
Filosofian maisteri Minna Maijala Minna Canthin
elämäkerran kirjoittamiseen 17.000
Toimittaja Lauri Meri elämäkerran
tekemiseen näyttelijä Tauno Palosta 18.000
Filosofian tohtori Paavo Oinonen Eino Markus
Raution elämäkerran kirjoittamiseen 17.000
Filosofian tohtori Maritta Pohls kauppaneuvos Maja
Genetzin elämäkerran kirjoittamiseen 8.500
Filosofian maisteri Hanne Selkokari Eliel Aspelin
Haapkylän päiväkirjat 1905-1917 -teoksen
tekemiseen 22.000
Professori Juha Seppo Martti Simojoen
elämää ja
elämäntyötä
käsittelevän biografian tekemiseen 17.000
Professori Juhani Suomi
elämäkerran kirjoittamiseen kenraali Jaakko
Valtasesta 3.500
Jukka Tervonen kirjailija Paavo Rintalan
(1930-1999) elämäkerran kirjoittamiseen 12.000
Professori Matti Vainio ja filosofian tohtori Jouko
Laaksamo säveltäjä Fredrik
Paciuksen 200-vuotiselämäkerran laatimiseen 8.000
Dosentti Erkki Vasara presidentti Lauri Kristian
Relanderin elämäkerran kirjoittamiseen 18.000
Elämäkerrat yhteensä 17 apurahaa, 228.500
euroa.
Sivun alkuun
|