Sisältölinkit

 TIEDE

 KIRJALLISUUS

 TAIDE

 KANSANVALISTUS

 SUURET
 KULTTUURIHANKKEET

 ELÄMÄKERRAT
 

Apurahat 2008 | Apurahat 2007


PALKINNOT JA APURAHAT 2009

Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistyrahasto jakoi vuosipäivänään 6.11.2009 yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa apurahoina ja palkintoina 558 saajalle. Apurahoihin kaudelle 2009-2010 on varattu kaikkiaan 5,2 miljoonaa euroa. 

Voit käyttää sisältölinkit-palstaa luettelon selailuun.



PALKINNOT

Professori emerita Maija Lehtonen tunnustuksena suurista ansioista kirjallisuuden tutkijana ja
kulttuurivaikuttajana 30.000

Taidemaalari Paul Osipow tunnustuksena suurista ansioista kuvataiteen alalla 30.000

Professori Katri K. Sieberg kannustuksena innostavaan kansainväliseen tutkimukseen ja yliopisto-opetukseen 20.000

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta kannustuksena korkeatasoiseen sarjakuvataiteiseen 20.000

Arkkitehtiryhmä Hollmén, Reuter ja Sandman kannustuksena korkeatasoiseen arkkitehtuuriin
20.000

Yhteensä 120.000 euroa


TIEDE

Biologia

Master of Science in Biology David Carrasco väitöskirjatyöhön: Parasitoids and the unique reproductive behaviour of the bug that carries golden eggs (Phyllomorpha laciniata) 11.000

Doctor of Philosophy Yuemei Fan väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Expression of Ubiquitin Proteasome System genes in human atherosclerotic lesions and their associations of genetic variants with the development of atherosclerosis 24.000

Master of Science in Chemistry Maurice Jansen väitöskirjan How is Cholesterol Transported to Lipid Droplets? loppuun saattamiseen 11.000

Filosofian maisteri Minna Pekkonen väitöskirjatyöhön aiheesta Evoluution vaikutus lajien välisiin vuorovaikutuksiin muuttuvissa ympäristöolosuhteissa 11.000

Filosofian maisteri Krista Peltoniemi väitöskirjatyön Hiilen kiertoon liittyvien mikrobien yhteisöt luonnontilaisilla ja ojitetuilla soilla loppuun saattamiseen 11.000

Filosofian maisteri Eeva Roininen väitöskirjatyöhön: Suomen susikannan geneettinen monimuotoisuus ja rakenne sekä niissä tapahtuneet muutokset viimeisten 150 vuoden aikana 21.000

Yhteensä 89.000


Filosofia

Filosofian maisteri Juho Hotanen väitöskirjatutkimukseen: The Paradox of Thought: Merleau-Ponty's Reading of Descartes 21.000

Filosofian maisteri Joose Järvenkylä väitöskirjatyöhön The Third Wittgenstein and the Ineffable sekä kansainväliseen konferenssiin osallistumiseen 23.000

Filosofian maisteri Tuomas Pernu väitöskirjatyöhön: Kausaliteetti ja kausaalinen selittäminen naturalistisessa mielenfilosofiassa 11.000

Yhteensä 55.000


Fysiikka ja tähtitiede

Filosofian tohtori Teiko Heinosaari väitöskirjan jälkeisen tutkimuksen Language of quantum theory loppuun saattamiseen 11.000

Filosofian tohtori Janne Huttunen tutkijavierailuun University of Aucklandissa Uudessa-Seelannissa tutkimukseen Matemaattisten mallien epävarmuuksien analysointi fysikaalisissa ongelmissa liittyen 24.000

Yhteensä 35.000


Geotieteet ja maantiede

Filosofian maisteri Janne Alahuhta väitöskirjatyöhön: Paikkatietomenetelmät valuma-aluekohtaisessa vesiensuojelussa 21.000

Filosofian maisteri Elina Hernesniemi väitöskirjatyöhön: Fossiiliset hampaat paleoympäristöjen tallentajina 21.000

Yhteensä 42.000


Historiatieteet

Filosofian maisteri Kirsi Ahonen väitöskirjatyöhön: Kaupunki ja aikuiskoulutus. Tampere ja Göteborg kansallisessa ja kansainvälisessä kehyksessä 1860-1990 11.000

Filosofian maisteri Tuija Ainonen väitöskirjatyöhön: Sanat ja niiden merkitys. Sanojentulkinnan oppaiden muotoutuminen 1200-luvun opetus- ja saarnakäyttöön 11.000

Filosofian maisteri Tero Anttila väitöskirjatyöhön: Ancient Sweden: The Cradle of all Civilisation - The Lifespan of The Hyperborean Theory in Swedish Historiography in the 17th and 18th Century 21.000

Filosofian maisteri Matti Hannikainen väitöskirjatyöhön: Natural Environments in a City - Leisure, Nature and Provision of Green Spaces in London 1930-1990 21.000

Filosofian maisteri Ira Jänis-Isokangas väitöskirjatyöhön: Huliganismi ja valta - huliganismin poliittiset ja yhteiskunnalliset vaikutukset Neuvostoliitossa vuosina 1922-1929 21.000

Filosofian maisteri Iina Kohonen väitöskirjatyön Kuvin luotu avaruus: valokuvat kosmisen utopian rakentajina Neuvostoliitossa 1957-1969 viimeistelyyn 11.000

Filosofian maisteri Heidi Kurvinen väitöskirjatyöhön: Toimittajan ammatti ja sukupuoli 1960- ja 1970-lukujen Suomessa 21.000

Filsofian maisteri Heli Paalumäki väitöskirjatyöhön: Bertrand de Jouvenelin käsitys tulevaisuudesta toisen maailmansodan jälkeen 21.000

Filosofian maisteri, arkeologi Eeva-Maria Viitanen väitöskirjatyön Antiikin Rooman ympäristön villojen suhde luonnon ympäristöönsä kielentarkistukseen 2.000

Yhteensä 140.000


Kasvatustiede

Kasvatustieteen maisteri Mervi Heikkinen väitöskirjatyöhön: Organisaatiot, sukupuolten tasa-arvopolitiikka ja valta 21.000

Kasvatustieteen maisteri Jiri Lallimo väitöskirjatyöhön: Moniammatillinen ja verkostoitunut asiantuntijuus tietotyössä - näkökulmia yhteisöllistä tiedonluomista edistäviin ja estäviin tekijöihin 11.000

Kasvatustieteen maisteri Nelli Piattoeva väitöskirjan Citizenship and the state. Citizenship education policies in Finland and Russia since 1989 kielentarkastukseen sekä osallistumiseen 6th International CitizED konferenssiin St Andrew's Universityssä Skotlannissa heinäkuussa 2010 1.500

Kauppatieteiden maisteri Mari Simola väitöskirjaan: Toivon tarinat. Emootiosensitiivinen diskurssianalyysi lähestymistapana yliopisto-opetuksen kehittämistyön professionalistumiseen 21.000

Yhteensä 54.500


Kemia ja biokemia

Filosofian tohtori Benny Björkblom väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Development of diagnostic tools for detection of early phase Parkinson's Disease 24.000

Filosofian maisteri Joonas Jämsén väitöskirjatyöhön: Polyfosfataasien mekanistinen entsymologia ja säätely 11.000

Filosofian maisteri Päivi Vanttola väitöskirjatyöhön: Neuroinflammaatio hermoston rappeutumissairauksissa - N-syndekaanin, HMGB1:n sekä niihin liittyvien molekyylien rooli 21.000

Yhteensä 56.000


Kielitiede

Filosofian maisteri Anita Hemmilä väitöskirjatyöhön: Representaatioita alkuperäisiin amerikkalaisiin kuuluvista miespuolisista kaksihenkisistä (two-spirits): Historiallinen tutkimus kriittisen lingvistisen antropologian alalla 21.000

Filosofian lisensiaatti Denis Kuzmin väitöskirjatyöhön: Vienan Karjalan asutushistoria paikannimien valossa 21.000

Filosofian maisteri Elina Pallasvirta väitöskirjaan: Fennougristiikan transatlanttiset suhteet 1935-1960 21.000

Yhteensä 63.000


Kirjallisuustiede

Filosofian tohtori Martta Heikkilä Hegelin vaikutusta nykytaiteessa ja ranskalaisessa taidefilosofiassa käsittelevään väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen 24.000

Filosofian maisteri Kai Juntunen väitöskirjatyöhön: The Education of the Philosopher King. A Thematic Study of the Epitome of Cassius Dio by Ioannes Xiphilinus 11.000

Filosofian lisensiaatti Kaisa Kurikka väitöskirjatyön Algot Untolan kirjoittava kone loppuun saattamiseen 11.000

Filosofian maisteri Tuulia Toivanen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Laulullisesta eksotiikasta kuvien realismiin. Kiina-kuvat suomalaisessa runoudessa 24.000

Yhteensä 70.000


Kulttuurintutkimus

Filosofian maisteri Anne Häkkinen väitöskirjatyöhön aiheesta Turkkilaisten keskinäiset avioliitot Suomessa: avioliittomuuton käytännöt, motiivit ja vaikutus kotoutumiseen 11.000

Teologian maisteri Katri Kyllönen väitöskirjatyöhön: Uskonto rauhanrakentamisen välineenä. Uskontotieteellinen rauhantutkimus kristinuskoon ja islamiin pohjautuvista konfliktin sovittelumenetelmistä 11.000

Filosofian tohtori Minna Opas väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Kristinuskon tulkinnat Amazoniassa 24.000

Filosofian maisteri Miia-Leena Tiili väitöskirjatyöhön: Miehet merirajalla. Kuvia merivartijuudesta 21.000

Yhteensä 67.000


Lääke- ja terveystiede

Filosofian tohtori Marta Biedzka-Sarek tutkimukseen: High density lipoproteiinien (HDL) toimintamekanismit isännän puolustautumisessa taudinaiheuttajabakteereita vastaan 24.000

Filosofian tohtori Reetta Hinttala väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Mitokondrion hengitysketjuviat lapsuusiän vaikeissa monielinsairauksissa 24.000

Filosofian lisensiaatti Jouni Karppi väitöskirjatyöhön: Ravinnon karotenoidien merkitys elimistön rasvojen hapettumisessa ja sydän- ja syöpätautien ehkäisyssä 11.000

Filosofian maisteri Johanna Leppälä osallistumiseen 19th Workshop of the European Childhood Obesity Group -kongressiin Dublinissa 1.000

Lääketieteen lisensiaatti Ivan Marinkovic väitöskirjatyöhön: Features of blood-brain barrier (BBB) after decompressive craniectomy in intracerebral hemorrhage (ICH) rats 11.000

Filosofian maisteri, mikrobiologi Tuula Siljander väitöskirjatyöhön Streptokokkibakteerin aiheuttamat infektiot Suomessa liittyvään kansainväliseen konferenssiin osallistumiseen 1.000

Proviisori Virpi Talman väitöskirjatyöhön: Uusien proteiinikinaasi C:n C1-osaan sitoutuvien yhdisteiden farmakologinen karakterisointi 21.000

Proviisori Satu Virtanen väitöskirjan tulosten esittelyyn The American Association of Pharmaceutical Scientists Annual Meeting 2009 -kongressissa Los Angelesissa Yhdysvalloissa 1.500

Yhteensä 94.500


Maatalous- ja metsätiede

Master of Science Sonja Yletyinen väitöskirjatyöhön: Puskurivyöhykkeiden ekosysteemipalvelut trofiatasojen välisten vuorovaikutussuhteiden kautta 21.000



Matematiikka ja tietojenkäsittely

Master of Science Antti Kuusisto väitöskirjan loppuunsaattamiseen: Modaalilogiikan äärellisten mallien teoria 11.000

Filosofian maisteri Santtu Mikkonen väitöskirjan Tilastollisten menetelmien soveltaminen aerosolien mittausaineistojen käsittelyyn viimeistelyyn ja analysointiin sekä osallistumiseen EGU2010-konferenssiin Wienissä 11.000

Diplomi-insinööri, tutkija Vesa Vaskelainen väitöskirjatyön Russian Doll Search Algorithms for Discrete Optimization Problems kielentarkastukseen 1.000

Yhteensä 23.000


Oikeustieteet

Oikeustieteen kandidaatti Kirsi-Maria Halonen väitöskirjatyöhön: Sopimuksen tehottomuussääntely julkisissa hankinnoissa ja sen vaikutukset hankintayksiköissä 11.000

Oikeustieteen maisteri Katri Havu väitöskirjatyöhön: Oikeus kilpailuoikeudelliseen vahingonkorvaukseen Suomen ja EU:n oikeudessa 21.000

Yhteensä 32.000


Psykologia

Psykologian maisteri Riitta Kärkkäinen väitöskirjatyöhön: Lasten, vanhempien ja opettajien käsitykset lapsen osaamismahdollisuuksista 21.000

Opiskelija Anna Serlachius väitöskirjatyöhön: Health and coping in type 1 diabetes: The effects of a psycho-educational program to improve glycaemic control in adolescents with type 1 diabetes 21.000

Yhteensä 42.000


Taiteiden tutkimus

Filosofian maisteri Jukka von Boehm väitöskirjatyöhön: Richard Wagnerin Lohengrinin asema Saksan keisarikunnan ja kolmannen valtakunnan kansallisessa ideologiassa ja uudemmassa kriittisessä esitystraditiossa 11.000

Filosofian maisteri Outi Hakola väitöskirjatyöhön: Negotiating Violent Death in Hollywood Horror 11.000

Filosofian maisteri Otso Lähdeoja väitöskirjatyön Laajennetut soittimet - instrumentisti nykypäivän teknologisessa ja musiikillisessa kontekstissa loppuun saattamiseen 11.000

Filosofian maisteri Marja Väätäinen väitöskirjatyöhön: Kuvien voima - Sixten Ringbom myöhäiskeskiaikaisen ja abstraktin taiteen tutkijana 21.000

Yhteensä 54.000


Taloustieteet

Kauppatieteiden maisteri Mirja Airos väitöskirjatyöhön: Etiikka ja vastuu suomalaisissa ICT -alan yrityksissä - Julkisiin diskursseihin pohjautuva näkökulma 21.000

Kauppatieteiden maisteri Paulina Junni väitöskirjatyöhön: Knowledge transfer in mergers and acquisitions 21.000

Valtiotieteiden lisensiaatti Päivi Kankaanranta väitöskirjatyöhön: Suomalaisten kotitalouksien sijoituskäyttäytyminen 1987 - 2004 10.500

Filosofian maisteri Jukka Kontula väitöskirjan New Venture Creation in Software Business loppuun saattamiseen ja kielentarkistukseen 2.000

Kauppatieteiden maisteri, lehtori Heidi Rajamäki väitöskirjatyöhön: Markkinointikulttuuri tiedepohjaisessa liiketoiminnassa 11.000

Yhteensä 65.500


Viestinnän tutkimus

Filosofian maisteri Sanna Ala-Kortesmaa kongressimatkaan Chicagoon National Communication Associationin 95. Annual Conventioniin esitelmällä Finnish Prosecutors and Listening: Focus on Facts, Forget Emotions? 1.000

Filosofian tohtori Maria Lassila-Merisalo Literary Journalism: Perspectives and Prospects -konferenssin järjestelyihin osallistumiseen sekä konferenssiesitelmän ja siihen liittyvän tieteellisen artikkelin tuottamiseen 2.000

Yhteensä 3.000


Yhteiskuntatieteet

Yhteiskuntatieteiden maisteri Marke Hirvonen väitöskirjan Stories public policies tell: the role of illicit drug policy in the construction of the European public domain kielentarkastukseen 1.500

Valtiotieteiden maisteri Hans-Mikael Hämäläinen väitöskirjatyöhön Yksityinen auttaminen ja avun verkostot 21.000

Valtiotieteen maisteri Kaisa Ketokivi väitöskirjatyöhön: The Social Self and Its Significant Others 4.000

Kauppatieteen maisteri Jonna Louvrier väitöskirjan Erilaisuus ja monimuotoisuus suomalaisissa ja ranskalaisissa työorganisaatioissa kielentarkastukseen 2.000

Yhteiskuntatieteiden maisteri Onni Pekonen väitöskirjatyöhön: The Parliamentary Fair Play. Parliamentary Rules and Practices in the Finnish Parliamentary Reform of 1906 and the Eduskunta Procedural Debates 21.000

Valtiotieteen maisteri Otto Pipatti väitöskirjatyöhön: Tunteet, moraali ja vastavuoroisuus - Edvard Westermarckin vaikutteet ja moraaliteoria nykytutkimuksen valossa 21.000

Yhteensä 70.500


Tekniset tieteet

Tekniikan tohtori, rehtori Juha Kettunen väitöskirjatyön Essays on strategic management and quality assurance jälkeiseen kongressimatkaan 1.000

Diplomi-insinööri Merja Puurtinen väitöskirjatyöhön: Langattomien biosähköisten mittausjärjestelmien tutkiminen ja kehitys 11.000

Arkkitehti Safa, Master of Business Administration Jarmo Raveala väitöskirjatyöhön: Rakennusalan suunnittelupalvelujen tuottavuus osana rakentamisen arvoketjua 16.000

Yhteensä 28.000


Teologiset tieteet

Teologian tohtori Juha Meriläinen väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: The History and the Identity of Finnish American Lutherans Between 1880 and 1970 12.000

Teologian tohtori, tutkija Päivi Salmesvuori väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen: Horrossaarnaaja Helena Konttinen (1871-1916) - Naisen valta ja auktoriteetti 1900-luvun alun Suomessa 12.000

Teologian maisteri, sosionomi-diakoni AMK Mari Stenlund väitöskirjatyöhön: The Psychotic Individual's Freedom of Belief, Opinion and Thought 21.000

Yhteensä 45.000

Tieteen jaosto yhteensä 79 apurahaa, 1.150.000 euroa.


KIRJALLISUUS

Lausuntataide

Teatteritaiteen maisteri, ohjaaja Kaisa-Liisa Logrén ja työryhmä Hamlet on mennyt eikä palaa -näyttämörunoteoksen valmistamiseen 3.500

Suomen Lausujain Liitto ry Talvisodasta 70 vuotta -itsenäisyyspäivämatinean sekä Ilpo Tiihonen 60 vuotta -iltamien järjestämiseen 2.000

Teatteritaiteen Maisteri Miikka Tuominen Mustavalkoinen leijona -runoesityksen valmistamiseen 2.500

Veikko Sinisalon stipendirahasto Vuoden nuori lausuja -kilpailun järjestämiseen 2.000

Yhteensä 10.000


Joukkoviestintä

Filosofian maisteri Johanna Kippo journalismin alan jatkokoulutukseen Goldsmiths Collegessa, University of Londonissa 4.000

TV-dokumenttituottaja, elokuvataiteen maisteri Pekka Koli Taistelu levää vastaan Saimaalla - ympäristöaiheisen TV-dokumentin käsikirjoittamiseen ja tuotannon valmisteluun 4.000

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry kulttuurilehtien jakeluverkoston ja verkkosivuston käynnistämiseen 10.000

Käsikirjoittaja ja ohjaaja Jukka Kärkkäinen itsemurhaprosessia ilmiönä yhteiskunnassamme käsittelevän Suicide Society -dokumenttielokuvan elokuvan käsikirjoittamiseen ja ennakkosuunnitteluun 4.000

Nuori Voima Kritiikki-nimisen kirjallisuuskritiikkiin keskittyvän puolivuotisjulkaisun ensimmäisten numeroiden toteuttamiseen 5.000

Viestintäkouluttaja Jyrki Pietilä Sanomalehden tarina. Suomea ja maailmaa journalistien silmin 1771-2011 (työnimi) - yleisesityksen kirjoittamiseen Suomen sanomalehtijournalismin pitkän aikavälin kehityksestä 10.000

Radio- ja televisiotoimittajien liitto ry Julkisen palvelun rooli mediamaailman murroksessa -julkaisun toimitustyöhön 8.000

Toimittaja, uskontodialogikoordinaattori Heidi Rautionmaa reportaasimatkaan Maailman Uskontojen Parlamenttiin 3.000

Toimittaja Seppo Heikki Salonen tv-elokuva Sodan ja Rauhan miehet tuottamiseen ja lähettämiseen 1970-luvulla liittyvän poliittisen prosessin selvittämiseen 2.000

Yhteensä 50.000


Kaunokirjallisuus

Kirjailija, suunnittelija Ilkka Auer historiallisen romaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 3.000

Kirjailija, lakimies Marja Björklöf toisen romaanikäsikirjoituksen viimeistelyyn 3.000

Kirjailija Kristina Carlson romaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija, opiskelija Sanna Eeva kolmannen romaanin loppuun saattamiseen 2.000

Kirjailija Kirsti Ellilä Kirkko-trilogian kolmannen romaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija Hannele Eskola kirjalliseen työskentelyyn 8.000

Teatteritaiteen maisteri Timo Harakka ja kirjailija Antti Karumo tv-draaman ja näytelmän kirjoittamiseen 2.000

Kirjailija Hanna Hauru kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000

Filosofian maisteri Turkka Hautala toisen romaanin kirjoittamiseen 3.000

Musiikin maisteri, valtiotieteen kandidaatti Marjo Heiskanen kirjalliseen työskentelyyn 3.000

Humanististen tieteiden kandidaatti Nelli Hietala kaunokirjalliseen työskentelyyn 2.000

Runoilija, ravintolakokki Esa Hirvonen runoteoksen kirjoittamiseen ja toimittamiseen 3.000

Kirjailija, toimittaja Laura Honkasalo nuortenromaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Timo Hännikäinen esseekokoelman kirjoittamiseen 4.000

Filosofian ylioppilas, medianomi Kaisa Ijäs toisen runoteoksen työstämiseen 3.000

Filosofian maisteri Gerry Birgit Ilvesheimo romaanin kirjoittamiseen 3.000

Runoilija Pekka Jäntti lyhytproosateoksen viimeistelyyn ja runokokoelman kirjoittamiseen 2.000

Teatteritaiteen maisteri Marko Järvikallas, näytelmäkirjailija, dramaturgi Okko Leo ja teatteritaiteen maisteri Harri Virtanen näytelmän kirjoittamiseen 4.000

Kallioniemi-Säätiö, Päätalo-instituutti Möllärimestari-omakustannekilpailun järjestämiseen vuonna 2010 4.000

Kirjailija, filosofian maisteri Teemu Kaskinen ja ulkomaantoimittaja, yhteiskuntatieteiden ylioppilas Heikki Heiskanen romaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Katja Kettu ja ohjaaja, dramaturgi Krista Petäjäjärvi naisiin kohdistuvaa seksuaalista vallankäyttöä käsittelevän antologian kirjoittamiseen 4.000

Filosofian maisteri, kirjailija Inkeri Kilpinen kirjan kirjoittamiseen 4.000

Filosofian maisteri, kirjailija Joonas Konstig romaanin loppuun saattamiseen 2.000

Kirjailija Tomi Kontio kirjalliseen työskentelyyn 8.000

Kirjailija, filosofian maisteri Riku Korhonen romaanin kirjoittamiseen 6.000

Filosofian maisteri Juha-Pekka Koskinen kaunokirjalliseen työskentelyyn 2.000

Kirjailija Leena Krohn kahden keskeneräisen teoksen loppuunsaattamiseen 8.000

Kirjailija, freelance kirjoittaja Hanna-Riikka Kuisma kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000

Kirjailija Mari Kujanpää romaanin kirjoittamiseen 2.000

Käsikirjoittaja-ohjaaja Ville Kurki näytelmän kirjoittamiseen vaihtoehtoa luovaan uuden dramaturgian muotoon 3.000

Vapaa kirjailija Kirsti Kuronen nuorille suunnatun runokokoelman viimeistelyyn sekä lastenromaanin kirjoittamiseen 4.000

Filosofian maisteri, kirjailija Jukka Laajarinne romaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Leena Lander romaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija, freelance-toimittaja Taina Latvala romaanin kirjoittamiseen 4.000

Filosofian maisteri, kirjailija Roope Lipasti lastenromaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija, filosofian tohtori Tero Liukkonen romaanin taustatyöhön 3.000

Kirjailija, kirjallisuuden suomentaja J. Pekka Mäkelä viidennen romaanin suunnittelu-, taustoitus- ja kirjoitustyöhön sekä kirjallisuuden suomentamistyöhön 3.000

Filosofian maisteri, kirjailija Anna Maria Mäki lyhytproosakokoelman kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Juuli Niemi romaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Hannu Niklander romaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija Miika Nousiainen romaanin kirjoittamiseen 4.000

Kirjailija Leena Parkkinen kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000

Filosofian lisensiaatti, kirjallisuuden tutkija, kääntäjä Immo Pekkarinen ja yrittäjä Klaus Rahikainen Kalevi Rahikaisen koottujen runojen laitoksen toimittamiseen 4.000

Kirjailija Jusa Peltoniemi kirjalliseen työskentelyyn 4.000

Kirjailija Raimo Pesonen romaanin kirjoittamiseen 2.000

Kirjailija, dramaturgi Maria Peura romaanin kirjoittamiseen 6.000

Kirjailija, taiteen ylioppilas Mike Pohjola Suomen koulujen ongelmia, nuorten masennusta ja koulusurmia käsittelevän romaanin kirjoittamiseen 3.000

Käsikirjoittaja, kirjailija Jari Olavi Rantala media- ja elokuvamaailmaan sijoittuvan romaanin kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija, filosofian kandidaatti Leena Rantanen kirjalliseen työskentelyyn 2.000

Kuvataiteilija Silja Rantanen taide-esseiden työstämiseen käsikirjoitukseksi Pariisissa 4.000

Kirjailija Mikko Reitala romaanin kirjoittamiseen 3.000

Näytelmäkirjailija, ohjaaja, professori Laura Ruohonen Loppusijoitusoopperan libreton kirjoittamiseen 8.000

Kirjailija, muusikko Kauko Röyhkä romaanin kirjoittamiseen 3.000

Ohjaaja, näytelmäkirjailija Pekka Saaristo näytelmien kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija, freelancejournalisti Sinikka Salokorpi afrikkalais-pohjoismaisen eläinaiheisen lastenkirjan toteuttamiseen 2.000

Kirjailija Eino Santanen runokokoelman kirjoittamiseen ja loppuun saattamiseen 3.000

Kirjailija Kari Saviniemi yhdeksännen runokokoelman kirjoittamiseen ja muuhun kirjalliseen työskentelyyn 2.000

Kirjailija Arto Seppälä mietekirjan kirjoittamiseen ja viimeistelyyn 3.000

Kirjailija, kolumnisti Heli Slunga kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000

Kirjailija Saila Susiluoto viidennen proosarunoteoksen kirjoittamiseen 3.000

Kirjailija Eero Suvilehto runo- ja aforismikokoelman kirjoittamiseen 2.000

Kirjailija, filosofian maisteri Katri Tapola kaunokirjalliseen työskentelyyn 3.000

Dramaturgi, teatteritaiteen maisteri Tuomas Timonen näytelmän kirjoittamiseen 3.000

Runoilija Miia Toivio kirjalliseen työskentelyyn 3.000

Kirjailija, filosofian maisteri Pauliina Vanhatalo neljännen romaanin kirjoittamiseen 3.000

Teatteritaiteen kandidaatti Jukka Viikilä runokokoelman loppuunsaattamiseen 3.000

Kirjailija, filosofian maisteri Sinikka Vuola kaunokirjalliseen työskentelyyn 4.000

Filosofian maisteri Katariina Vuorinen kaunokirjalliseen työskentelyyn 2.000

Kirjailija Hannu Vuorio kirjalliseen työskentelyyn 3.000

Yhteensä 240.000


Kirjallisuuden suomennos

Kääntäjä David Hackston suomalaisen kirjallisuuden kääntämiseen englanniksi 2.000

Filosofian maisteri Hannimari Heino Eugenio Montalen runouden suomentamiseen 3.000

Kirjailija, kääntäjä Jyrki Ihalainen amerikkalaisen runoilijan Gary Snyderin pääteoksen Mountains and Rivers Without End suomentamiseen 2.000

Filosofian maisteri Kirsi Kanerva 1300-luvulta peräisin olevan muinaisislanninkielisen saagan Hrólfs saga kraka suomentamiseen 1.000

Filosofian maisteri Milla Karvonen Radclyffe Hallin romaanin The Well of Loneliness suomentamiseen 3.000

Filosofian maisteri, suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä Cervantesin Don Quijoten 1. osan suomennostyöhön 3.000

Filosofian maisteri Tuukka Perhoniemi John Deweyn teoksen Reconstruction in Philosophy suomentamiseen 3.000

Filosofian maisteri Aki Räsänen Achille Chavéen runovalikoiman suomentamiseen 1.000

Suomentaja, filosofian maisteri Titia Schuurman kirjallisuuden suomennostyöhön 3.000

Doctor of Philosophy, kirjailija Kirsti Simonsuuri Antigone Sofokleen tragedian suomentamiseen ja toteuttamiseen näyttämöllä 3.000

Filosofian maisteri, kirjallisuuden suomentaja Hanna Tarkka työskentelyyn englanninkielisen kirjallisuuden suomentajana 3.000

Kirjailija ja suomentaja Caj Westerberg Bo Carpelanin runoteoksen suomentamiseen 3.000

Yhteensä 30.000


Sirkustaide

ArtTeatron Joulusirkus-työryhmä kiertävän Joulusirkuksen toteuttamiseen vuodelle 2010 3.500

Sirkustaiteilija Jerina Hintikka erikoistumisopintoihin Moskovan valtiollisessa sirkuskoulussa helmi-toukokuussa 2010 1.750

Sirkustaiteilija Kadja Karjalainen ja sirkustaitelija Petri Ekqvist ilma-akrobatiavälineistön eli lentävä trapetsi (petit volant) laskeutumismattojen hankintaan 2.750

Sirkustaiteilija, näyttelijä Sampo Kurppa ja työryhmä klovneria-esityksen valmistamiseen 2.750

Sirkustaiteilija Kalle Lehto, sirkustaiteilija Petri Tuominen ja sirkustaiteilija Rauli Kosonen Petit Mal -nykysirkusesityksen toteuttamiseen 3.500

Sirkustaiteilija Sakari Männistö, sirkustaiteilija, sirkusopettaja Marjo Ylikorva ja teknikko Joonas Martikainen nykysirkusesitysten järjestämiseen Pohjoiskalotin alueella 3.000

Taikuri Janne Raudaskoski ja työryhmä Outsider-esityksen valmistamiseen 2.750

Yhteensä 20.000


Teatteritaide

Näyttelijä Eija Ahvo, näyttelijä Susanna Haavisto ja ohjaaja Louise Frost Huomenna-teatteriesityksen valmistamiseen 8.000

Näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Henna-Maija Alitalo ja teatteritaiteen maisteri Helena Ryti museoteatteriprojektin suunnitteluun sekä esitysten ja työpajojen toteuttamiseen Hämeenlinnan Taidemuseon Merkit ja Tyhjyys -näyttelyssä syksyllä 2009 4.800

Filosofian maisteri Helena Autio-Meloni suomalaista nykyteatteria esittelevän Focus Finland -tapahtuman toteuttamiseen Bratislavan Nova Drama -festivaalille vuonna 2010 4.200

Näyttelijä, teatteritaiteen kandidaatti Kaisa El Ramly ja työryhmä Eugene O`Neillin Kovaosaisten Kuu -näytelmän toteuttamiseen Valtimonteatterissa keväällä 2010 9.000

Esittävän taiteen tila ry Joutomaa - esittävän taiteen festivaalin järjestämiseen 6.000

European theatre collective association ry siirtolaisuutta käsittelevän Emigrant Hotel -teatteriesityksen valmistamiseen 7.000

Näyttelijä Raimo Grönberg Juha Jokelan kirjoittaman ja ohjaaman Esitystalous-produktion valmistamiseen ja esittämiseen Espoon kaupungin teatterissa vuonna 2010 5.000

Näyttelijä-tanssija FIA Sami Henrik Haapala näyttelijäntyöhön Petroskoin Kansallisessa Teatterissa 9.000

Näyttelijä Vesa Haltsonen tutustumismatkaan New Yorkin teattereihin 3.000

Teatteritaiteen maisteri Elina Hietala ja työryhmä yläkoulu- ja lukioikäisille suunnatun musiikillisen teatteriesityksen valmistamiseen 6.000

Ohjaaja, tuottaja, freelancer Jukka Hytti runoteatterituotannon taiteelliseen suunnitteluun 3.000

Kajaanin kaupunginteatterin henkilökuntayhdistys vaihtovierailuun Kuubaan 10.000

Teatteritaiteen maisteri Helena Kallio ja työryhmä Lipusta revitty tähti -teatteriesityksen käsikirjoittamiseen ja toteuttamiseen 9.000

KokoTeatteri -yhdistys ry näyttämön uusimiseen ja kunnostustöihin 10.000

Näyttelijä, ohjaaja Juha Kukkonen ja työryhmä Kolme miestä ja pannu -teatteriesityksen valmistamiseen 5.000

Kööpenhaminan Suomi-Instituutti suomalaisen nykydraaman vientihankkeeseen Tanskassa 12.000

Teatteriohjaaja Milko Lehto Timo Parvelan Tuliterä-romaanin sovitukseen ja ohjaamiseen Teatteri Kapsäkkiin vuonna 2010 6.000

Myllyteatteri Saari-produktion vierailuesityksen toteuttamiseen Edinburghinfestivaaleilla sekä työrupeamaan Irlannissa 10.000

Näyttelijä Konsta Mäkelä sanattoman näytelmän käsikirjoittamiseen ja mykkäteatteriesityksen valmisteluun 5.000

Teatteriohjaaja, filosofian maisteri Taina Mäki-Iso klovneriaan keskittyvään taiteelliseen työskentelyyn Villa Karossa 2.000

Näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Maarit Peltomaa, näyttelijä, kouluttaja Sari Havas ja näyttelijä, käsikirjoittaja Risto Autio EEVAT-näytelmän käsikirjoittamiseen ja näytelmän harjoittelemiseen 4.500

Lausuntataiteilija Marja Pitkämäki Kaupungin kaunein tyttö -monologinäytelmän vierailuesitykseen Finnish Grand Festival -tapahtumassa Ontariossa Kanadassa vuonna 2010 2.000

Sairaalaklovnit ry sairaalaklovnitoiminnan kehittämiseen Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Vaasassa sekä jatkokoulutuksen järjestämiseen sairaalaklovneille 12.500

Suomen kiinalainen teatteri Konfutsen vaellusvuodet -esityksen valmistamiseen 1.000

Teatterikeskus ry vapaiden teattereiden markkinointi- ja tiedotushankkeen suunnittelutyöhön 7.000

Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry naamioteatterikurssien järjestämiseen 8.000

Teatteriyhdistys Takomo ry teatterin aulan kunnostamiseen 10.000

Todellisuuden tutkimuskeskus kolmen kansainvälisen projektin tuotannon koordinointiin Suomessa ja kansainvälisten esitystaidetapahtumien toteuttamiseen Helsingissä 12.000

Näyttelijä Matti Toivio näyttelijän ammatin harjoittamiseen Petroskoin Kansallisessa Teatterissa näytäntövuonna 2009-2010 9.000

Yhteensä 200.000

Kirjallisuuden jaosto yhteensä 131 apurahaa, 550.000 euroa.


TAIDE

Arkkitehtuuri

Arkkitehti Saija Hollmén, arkkitehti Jenni Reuter ja arkkitehti Helena Sandman turvakodin suunnitteluun ja matkoihin Moshiin Tansaniaan 10.000

Arkkitehti Felix Laitinen omaperäisiä islantilaisia taloja käsittelevän Poetic Barracks -tutkimuksen parissa työskentelyyn Islannin Skaftfell Center for Visual Art -taiteilijaresidenssissä 1.500

Arkkitehti SAFA Mikko Liski opintomatkaan Japaniin tarkoituksena tutustua sekä vanhaan rakennusperinteeseen että nykyarkkitehtuuriin 1.500

Arkkitehti Markku Mattila ja työryhmä kansainvälisen rakennusmittausleirin järjestämiseen Keski-Skandinavian suomalaismetsissä toukokuussa 2010 7.000

Maisema-arkkitehti, tutkija Tiina Merikoski kambodzhalaisten kylien osallistumista aluesuunnitteluun tutkineen diplomityön tulosten viemiseen tutkimukseen osallistuneille paikallisille yhteistyökumppaneille 3.000

OpenHouse ry vuorovaikutteisen OpenHouseHelsinki 2010 -kaupunkitapahtuman toteuttamiseen ja kehittämiseen 5.000

Pro Sunila ry yhdistyksen 10-vuotisjulkaisun toteuttamiseen 2.000

Arkkitehti Anna-Maija Tuunanen tyttöjen orpokodin perustamiseen ja suunnittelemiseen Chattannooriin Intiaan sekä matkakuluihin 5.000

Yhteensä 35.000


Kamerataide

Kuvaaja Mika Ailasmäki nairobilaisen Kawangwaren slummin kuivasanitaation kehittämisprojektin ensimmäisen hankesuunnittelumatkan dokumentointiin osana Afrikan suurin käymälä -dokumenttielokuvaa 2.000

Elokuvaohjaaja, tuottaja Timo Humaloja Alvar Aalto - Passion to build -dokumenttiprojektin toteuttamiseen 10.000

Taiteen kandidaatti Saana Jyläs-Wang debyyttinäyttelyn järjestämiseen valokuvagalleria Hippolytessä 3.500

Elokuvaaja, taiteen kandidaatti, taidepedagogi Maiju Leppänen subjektiivisen, kokeellisen dokumenttielokuvan ennakkosuunnitteluun, käsikirjoittamiseen sekä tutkimusten ja teknisten testien toteuttamiseen 7.000

Professori Arno Minkkinen The Rain House -elokuvan käsikirjoitustyöhön 3.000

Fotograf Hannele Pappila ja forfatter Mats Fors Havet innom oss - Meri meissä -valokuvanäyttelyn ja näyttelykatalogin toteuttamiseen 3.000

Valokuvataiteilija, tutkija Harri Pälviranta SKAP - Suuri kansallinen aseprojekti -näyttelyn valmistamiseen 5.000

Elokuvaleikkaaja Kimmo Taavila Shake-kuvamanipulaatiokurssille osallistumiseen 3.000

Kuvataiteen maisteri Hanna Timonen yksityisnäyttelyn järjestämiseen valokuvagalleria Hippolytessä 4.000

Tuottaja, käsikirjoittaja Olli Vesala ja työryhmä kaupunkimiljöön muuttumista ja miljööpolitiikkaa käsittelevän dokumenttielokuvan arkistomateriaalin etsimiseen ja muuhun tutkimustyöhön 4.500

Yhteensä 45.000


Kuvataide

Kuvataiteilija Björn Aho Comments-teoskokonaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja esittämiseen 4.000

Professori emeritus Lauri Anttila näyttelyn järjestämiseen 3.000

Kuvataiteilija, Master of Fine Arts Lauri Astala taiteelliseen työskentelyyn 8.000

Kuvanveistäjä, kuvataiteen maisteri William Dennisuk yksityisnäyttelyn toteuttamiseen Yhdysvalloissa 8.000

Kuvanveistäjä, kuvataiteen maisteri Petri Eskelinen taiteelliseen työskentelyyn, materiaalihankintoihin sekä uusien teosten ja näyttelyprojektien toteuttamiseen 9.000

Kuvataiteen maisteri Jussi Goman näyttelyn järjestämiseen ja taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Kuvataiteilija Linda Granfors yksityinäyttelyn toteuttamiseen Uuden Kipinän Galleria Kymissä Lahdessa kesällä 2010 900

Kuvanveistäjä Radoslaw Gryta taiteelliseen työskentelyyn ja yksityisnäyttelyn järjestämiseen Galleria Sculptorissa vuonna 2010 18.000

Taidegraafikko Teija Haavistola näyttelyiden kuluihin ja taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Kuvataiteilija Johanna Havimäki yksityisnäyttelyn järjestämiseen 1.500

Helsingin Taiteilijaseura ry taidelainaamotoiminnan kehittämiseen 6.000

Taidegraafikko Matti Hintikka näyttelyiden järjestämiseen 8.000

Kuvataiteilija Irmeli Hulkko taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 12.000

Kuvataiteilija Sini Isola taiteelliseen työskentelyyn ja työtilan vuokraan 1.000

Kuvataiteilija Hanne Ivars uusien animaatioiden valmistamiseen ja animaatioiden levitystoimintaan 8.000

Kuvataiteilija Kirsi Jokelainen taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Kuvataiteen maisteri Elina Juopperi valokuvainstallaation toteuttamiseen ja näyttelyn järjestämiseen Ranskassa 10.000

Taidegraafikko Päivikki Kallio taiteelliseen työskentelyyn 18.000

Kuvataiteilija Dzamil Kamanger uusien teosten tekemiseen Suomessa vuoden 2010 näyttelyihin Pariisissa ja Dayarbakirissa 3.000

Kuvanveistäjä Virpi Kanto-Kokko taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 6.000

Kuvanveistäjä Antti Keitilä yksityisnäyttelyn toteuttamiseen Galleria Sculptoriin helmikuussa 2010 8.000

Artist, freelance producer Ingrid Kokot näyttelyn toteuttamiseen Amos Anderssonin museossa huhtikuussa 2010 9.000

Taiteen maisteri Tero Kontinen taiteelliseen työskentelyyn 2.000

Kuvataiteilija Katja Koponen taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Kuvataiteilija Jouni Kujansuu näyttelyn materiaalikuluihin sekä gallerian vuokraan 6.000

Kuvataiteilija Matti Kujasalo taiteilijan tuotantoa laajasti esittelevän julkaisun laatimiseen 6.000

Kuvataiteilija Raakel Kuukka retrospektiivisen näyttelyn toteuttamiseen 6.000

Taidegraafikko Päivi Lempinen taidegrafiikan teossarjojen luomistyöhön 6.000

Kauppatieteen tohtori Irma Luhta ja työryhmä Lá-bas Biennaalin järjestämiseen Kiasmassa 22.-25.4.2010 8.000

Kuvataiteilija Sami Maalas paikkasidonnaisen taideteoksen suunnitteluun ja toteuttamiseen 2.000

Kuvataiteen maisteri Petri Makkonen taiteelliseen työskentelyyn kotimaassa 16.000

Taidemaalari Olavi Marttila näyttelykustannuksiin 5.000

Kuvataiteilija Elisa Matikainen taiteelliseen työskentelyyn 9.000

Kuvataiteilija AMK Maria Matikka yksityisnäyttelyn järjestämiseen Galleria Mältinrannassa 2.000

Kuvataiteiden maisteri Teemu Mäenpää taiteelliseen työskentelyyn 9.000

Taiteen maisteri, kuvanveistäjä Riikka Mäkikoskela kirjonta- ja saumauskoneiden hankintaan 5.000

Kuvataiteilija, kuvataiteen maisteri Pasi Mälkiä taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Kuvataiteilija Jaakko Niemelä ja kuvanveistäjä Helena Hietanen Usko ja epäusko -näyttelyn järjestämiseen Helsingin Taidehallissa 9.10.2009-7.1.2010 8.000

Kuvataiteilija Aada Niilola taiteellisen työskentelyyn sekä näyttelykuluihin 5.000

Kuvataiteen maisteri Mimosa Pale ja äänitaiteilija Timo Kaukolampi performanssikiertueen toteuttamiseen 2.000

Taidemaalari Tarmo Paunu työhuoneen perustamiseen 2.000

Kuvataiteilija Mikael Pohjola yksityisnäyttelyn valmistamiseen kotimaassa 9.600

Kuvanveistäjä, kuvataiteen maisteri Eeva-Maija Priha työhuoneen perustamiseen ja työhuonekuluihin 2.000

Kuvataiteen maisteri Pasi Rauhala taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 5.000

Kuvataiteilija, kuvataiteen maisteri Vappu Rossi näyttelyn järjestämiseen Galleria G:ssä 18.11.-6.12.2009 5.000

Kuvataiteilija Väinö Rusanen taiteelliseen työskentelyyn 2.000

Kuvataiteilija Paavo Räbinä taiteelliseen tyoskentelyyn ja materiaalikustannuksiin 7.000

Kuvataiteilija AMK Oula Salokannel ja taiteen maisteri Annu Wilenius näyttelyn toteuttamiseen Galleria Sinnessä 2.000

Kuvataiteen kandidaatti Elsa Salonen työhuone-, materiaali- ja matkakuluihin yksityisnäyttelyn järjestämiseksi 4.000

Kuvataiteilija Minna Sarvanne taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen 10.000

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderus ja kuvanveistäjä Noora Schroderus suurimittaisen veistoksen toteuttamiseen vuoden 2011 näyttelyyn 8.000

Kuvataiteilija Anne Siirtola yksityisnäyttelyn järjestämiseen ja työhuonekuluihin 8.000

Taidemaalari Hannu Sillanpää taiteelliseen työskentelyyn 4.000

Kuvataiteilija Outi Sunila näyttelyn järjestämiseen MUU-galleriassa toukokuussa 2010 6.000

Suomen Taiteilijaseura ry Taiteilijat 2010 -näyttelyn järjestämiseen 8.000

Kuvataiteilija, kuvataiteen maisteri Marko Suomi taiteelliseen työskentelyyn ja materiaalikustannuksiin 7.000

Kuvanveistäjä Satu-Minna Suorajärvi taiteelliseen työskentelyyn ja Suljettu laitos - Wireframed utopias -näyttelykokonaisuuden rakentamiseen 4.000

Kuvataitelija AMK Iidamaiju Tikkanen taideteosten materiaalikustannuksiin 2.000

Taidemaalari Anne Tompuri taiteelliseen työskentelyyn, materiaalikuluihin sekä näyttelyiden järjestämiseen Suomessa ja ulkomailla 10.000

Taidegraafikko Irma Tonteri syväpainoprässin hankintaan 5.000

Kuvanveistäjä Jukka Tuominen taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Taidemaalari Sinikka Tuominen työskentelyyn yhteisnäyttelyn pitämiseksi kuvanveistäjä Reijo Hukkasen kanssa Aineen taidemuseossa Torniossa vuonna 2010 10.000

Kuvataiteen maisteri Emilia Ukkonen taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen 6.000

Taidemaalari Mika Vesalahti ja työryhmä Toiseuden kohtaaminen -näyttelyn järjestämiseen 4.000

Kuvataiteilija Tellervo Viitaniemi taiteelliseen työskentelyyn 5.000

Kuvataiteilija Leena Virtanen taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Taidemaalari, kuvataiteen maisteri Sofia Wilkman näyttelyprojektien toteuttamiseen 7.000

Kuvataiteilija AMK Benjamin Österberg osallistumiseen Kobe Biennaliin Japanissa 7.000

Yhteensä 430.000


Mediataide

Professori Annette Arlander näyttelyn kuluihin Galleria Katariinassa Helsingissä 25.11.-13.12.2009 5.000

Kuvataiteen maisteri Tuomas Laitinen taiteelliseen työskentelyyn ja laitehankintoihin 6.000

Kuvataitelija Merja Puustinen ja kuvataiteilija Andy Best vuorovaikutteisten ääniveistoksien ja näyttelyiden valmistamiseen 8.000

Kuvataiteen maisteri, kuvataiteilija Jani Ruscica näyttelyn järjestämiseen 5.000

Taiteen maisteri, kuvataiteen maisteri Minna Suoniemi videoteossarjan toteuttamiseen 6.000

Taiteen maisteri, kuvataiteilija Sari Tervaniemi valokuvien toteuttamiseen osana mediataideteosta 4.000

Kuvataiteilija Jenni Toikka kokeellisen lyhytelokuvan totettamiseen ja kuvaamiseen Tsekin maaseudulla keväällä 2010 6.000

Yhteensä 40.000


Musiikki

Muusikko Tiina Aho-Erola ja työryhmä Rantatie-kvartetin 10-vuotisjuhlakiertueen toteuttamiseen ja konserttiohjelman valmistamiseen 5.000

Oopperalaulajatar Marjatta Airas Ernst Lingon laulutuotannon ensilevytyksen äänittämiseen 5.000

Musiikinopiskelija Beata Antikainen sellon jousen hankintaan 3.000

Musiikin maisteri Tapio von Boehm Eduardo Mata orkesterinjohton kilpailuun osallistumiseen Meksikossa sekä taiteelliseen työskentelyyn 3.000

Etno-Espa Yhdistys ry kuudennen ilmaiskonserttisarjan Etno-Espa 2010 -tapahtuman järjestämiseen 5.000

Musiikin ylioppilas Jussi Fredriksson taiteelliseen työskentelyyn 4.000

Musiikin maisteri Rody van Gemert klassisen kitaran hankintaan 5.000

Musiikin ylioppilas Roope Gröndahl pianonsoiton opintoihin ulkomailla ja mestarikursseille osallistumiseen 5.000

Musiikin ylioppilas Jaakko Gummerus Eb-trumpetin ja kornetin hankkimiseen 2.500

Musiikin tohtori Iina-Karita Hakalahti espanjalaista varhaisbarokin urkumusiikkia ja J.S.Bachin urkutuotantoa sisältävän soololevytyksen toteuttamiseen ja levynjulkistamiskonserttiin valmistautumiseen 3.000

Musiikin maisteri Salla Hakkola sähköharpun ja oheislaitteiston hankintaan 3.000

Professori Mikael Helasvuo ja työryhmä Schrat-puhallinkvintetin levytyksen toteuttamiseen 3.000

Musiikin kandidaatti Marianna Henriksson sävellystilauksen kuluihin 3.000

Musiikin ylioppilas Olli Hirvonen puoliakustisen kitaran hankintaan 3.000

Viulisti Linnea Hurttia viulunsoiton jatko-opintoihin ulkomailla sekä viulukilpailuun osallistumiseen 4.000

Viulisti, viulunsoiton opiskelija Petteri Iivonen opiskeluun Israelissa kevätlukukaudella 2010 sekä solistikoesoittoihin ja kansainvälisiin viulukilpailuihin osallistumisiin 8.000

Muusikko, musiikin maisteri Kristiina Ilmonen kansanomaisten lyömäsoittimien ja puhaltimien hankkimiseen 4.000

Musiikin ylioppilas Otto Jakobsson lentolaukun hankintaan kitaralle sekä mestarikursseille ja kilpailuihin osallistumiseen ulkomailla 2.000

Jousia Ensemble konserttitoimintaan 7.000

Pianisti, musiikin lisensiaatti Kristiina Junttu kansainväliseen yhteistyöhön 2.000

Järvenpään Sibelius-seura ry, Tuusulanjärven kamarimusiikki Aamu Songin ja Johan Olinin suunnitteleman Ainolan metsäkonsertin toteuttamiseen Tuusulanjärven kamarimusiikissa 2010 4.000

Kallio-Kuninkalan festivaaliyhdistys ry kamarimusiikkifestivaalin järjestämiseen 4.000

Kanteleliitto ry Suomen ensimmäisen kantelefestivaalin - Kantelefest 2010 -tapahtuman järjestämiseen 4.000

Kaustisen Kamarimusiikkiyhdistys ry XXXII Kaustisen kamarimusiikkiviikon järjestämiseen 29.1.-7.2.2010 5.000

Musiikin maisteri Elisa Kerola taiteelliseen työskentelyyn 6.000

Musiikin maisteri Sami Klemola ja Defunensemble taiteelliseen toimintaan 8.000

Kantelemusiikin lehtori Ritva Koistinen soolokanteleteoksen tilaamiseen säveltäjä Pekka Jalkaselta jatkotutkintokonserttia varten 2.000

Oopperalaulaja Piia Komsi teoksen tilaamiseen ortodoksisiin kirkkoteksteihin sopraanolle ja jousikvartetille säveltäjä Heinz-Juhani Hofmannilta 1.500

Kitarataiteilija, musiikin maisteri Petri Kumela kitaran mahdollisuuksia kamarimusiikissa esittelevän Oudossa seurassa -konsertin toteuttamiseen ja ohjelman levyttämiseen 5.000

Musiikin maisteri Niko Kumpuvaara, tanssitaiteen maisteri, kasvatustieteen maisteri Panu Varstala ja teatteritaiteen maisteri William Iles Kuolemat-teoksen toteuttamiseen 3.000

Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry Kuopion XI Viulukilpailun järjestämiseen 10.000

Musiikin maisteri Vesa Lehtinen klassisen alttopasuunan kopiointiin ja rakennuttamiseen 3.000

Musiikin kandidaatti Ari Lehtonen taiteelliseen työskentelyyn 4.000

Säveltäjä Minna Leinonen taiteelliseen työskentelyyn 3.000

Musiikin maisteri Olli Leppäniemi A- ja B-vireisten klarinettien hankintaan 5.000

Musiikin tohtori Anna-Kaisa Liedes-Långbacka ja työryhmä MeNaiset ja Toorama-yhtyeiden konserttikiertueen toteuttamiseen 2010 4.000

Oopperalaulaja, musiikin maisteri Jenni Lättilä taiteelliseen työskentelyyn ja jatkokoulutukseen 3.000

Musica nova Helsinki 30-vuotisfestivaalin poikkitaiteelliseen tuotantoon 10.000

Musiikkipedagogi, musiikinopiskelija Hanna Niemelä alttoviulun jousen hankintaan 4.000

Musiikinopiskelija Sirja Nironen sellon jousen hankintaan 5.000

Saija Nojonen ja työryhmä Valveunia-runokonsertin toteuttamiseen 10.000

Kuoronjohdon lehtori Timo Nuoranne Einojuhani Rautavaaran kolmen kuoroteoksen äänitteiden julkaisemiseen sekä konsertin järjestämiseen Kajaanissa 10.7.2010 2.000

Musiikinopiskelija Terhi Paldanius viulun jousen hankintaan 4.000

Diplomiviulisti Anne Pekkala barokkiviulun ja jousen hankintaan 5.000

Muusikko Mikko Perkola instrumentin hankintaan 3.000

Muusikko Janne Pesonen ja TampereRaw Luokkaretki-tanssiteoksen toteuttamiseen 5.000

Philomela ry Kädetön neito -esitysten järjestämiseen Mediakeskus Lumessa Helsingissä 4.000

Teatteritaiteen maisteri Mia Pätsi ja Väisänen elää? -työryhmä Muistikuvia A.O.Väisäsen tutkimusmatkoilta - musiikillisen esityksen valmistamiseen 4.000

Läänintaiteilija Katja Rakkolainen ja laulutaiteilija Tiina Tähdenvalo osallistavien musiikki-iltojen järjestämiseen Lapin hoitolaitoksissa, palvelukodeissa ja sairaaloissa 5.000

Muusikko Aleksi Ranta jazzlevyn sävellysten viimeistelyyn sekä äänittämiseen 3.000

Musiikin maisteri Jani Sivén Keski-Eurooppalaisten kuorojen harjoitustyöskentelyyn ja kuoronjohdon opetukseen tutustumiseen oppikirjamateriaalin kirjoittamista varten 2.500

Suomen UNM-toimikunta Collision!-festivaalin järjestämiseen elo-syyskuussa 2010 5.000

Musiikin kandidaatti Antti Suoranta patarumpujen soiton opiskeluun Milanossa 2.000

Filosofian maisteri Riikka Svanberg lastenmusiikkiproduktion Kaikenlaisia otuksia maapallolla on vielä toteuttamiseen 5.000

Säveltäjä Jovanka Trbojevic-Valkonen musiikkiteoksen säveltämiseen yhdeksälle laulajalle ja kamarikuorolle 5.000

Musiikin kandidaatti Antto Vanhala ja työryhmä Pietarin musiikkielämää vuosina 1730-1770 valottavan konserttikokonaisuuden toteuttamiseen 3.000

Musiikin maisteri Timo Vanhamäki taiteelliseen työskentelyyn ja ensikonsertin valmistamiseen 5.000

Pianisti, musiikin maisteri Mirka Viitala instrumentin hankintaan 5.000

Musiikin maisteri Milla Viljamaa Kansanmusiikkia pianisteille - alkeet -nuottikrjan valmistamiseen 4.000

Muusikko Otto Virtanen ja työryhmä sävellystilaukseen fagotille ja jousikvartetille säveltäjä Jouni Kaipaiselta 2.500

Viulisti Annemarie Åström-Tiula Pohjoismaista viulumusiikkia 1800- ja 1900-luvuilta äänilevyn tekemiseen 3.000

Yhteensä 260.000


Taidealojen tohtorintutkinto

Master of Arts, kuvataiteilija Shoji Kato taiteen tohtorintutkintoon: Process of transformation - Visualization of communication modes with geometry 21.000

Musiikin maisteri Heidi Partti taiteen tohtorintutkintoon: Musiikin oppiminen ja identiteetin rakentuminen digitaaliteknologioiden mahdollistamissa musiikillisissa yhteisöissä 21.000

Tanssitaiteen maisteri Kirsi Saastamoinen taiteen tohtorintutkintoon koreografisesta toiminnasta vuorovaikutteisena tapahtumana 21.000

Taiteen maisteri Sandra Viña taiteen tohtorintutkintoon: The Experience of the Urban Public Environment - Exploring the revitalization of places by adding flora and other natural elements 21.000

Yhteensä 84.000


Taideteollisuus ja taidekäsityö

Muotoilija Klaus Aalto uuden säilytinkaluste-tuoteperheen kehittämiseen ja valmistamiseen kansainvälisiä messuesittäytymisiä varten 5.000

Sisustusarkkitehti Pentti Hakala Kokopuisen huonekalun estetiikka -näyttelyn toteuttamiseen 11.000

Taiteen maisteri Eliisa Isoniemi ja työryhmä Arjen voima -ryhmänäyttelyn teosten materiaali- ja valmistuskustannuksiin 6.000

Sisustusarkkitehti Mari Jauhiainen valaisimen prototyypin suunnitteluun 1.500

Muotoilija, taiteen maisteri Ari Kanerva modulaarisen hyllyjärjestelmän tuotekehitykseen ja markkinointiin 2.000

Filosofian maisteri, keraamikko Minna Komulainen vapaaehtoiseen opetustyöhön naisten keramiikkapajalla Sansibarilla 2.000

Opiskelija Tiina Lepojärvi Lappeenrannan Keisarinaseman lankkulattian koristemaalausten tutkimiseen ja restauroimiseen opinnäytetyönä 1.000

Muotoilija Eeva Lithovius kalustemalliston kehittämiseen ja tuotteistamiseen Japanin markkinoille 6.000

Taidepuuseppä Yoshinobu Nakamura taidekäsityöhankkeen Puu: materiaali ja kulttuuri toteuttamiseen 4.000

Vestonomi AMK Sanna Pietilä 1700-luvun pukunäyttelyn valmistamiseen Ehrensvärd-museoon 4.000

Kulttuurintuottaja Sylvi Sarapuu, opskelija Kadi Sarapuu ja ammattiompelija Astrid Järvsoo kolmen koskettelukirjan valmistamiseen näkövammaisille lapsille 7.000

Muotoilija, taiteen maisteri Tanja Sipilä, taiteen maisteri Susanna Hoikkala ja Jenni Byholm lastenkalustekonseptin suunnitteluun ja protojen valmistamiseen kohteena julkiset tilat ja päiväkodit 6.000

Taiteen maisteri Virpi Talvitie kuvitusnäyttelyn järjestämiseen Viron Lastenkirjallisuuskeskukseen 2.500

Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisohjelman valmisteluun 10.000

Toiminnanjohtaja Markku Tonttila rintamamiesten puhdetöiden näyttelyn järjestämiseen Pro Puu -galleriassa 5.000

Muotoilija, taiteen maisteri Enni Äijälä esineproduktion toteuttamiseen ja taiteelliseen työskentelyyn 4.000

Yhteensä 77.000


Tanssitaide

Tanssitaiteen maisteri Gabriela Aldana-Kekoni taiteelliseen työskentelyyn tanssijana ja koreografina 6.000

Tanssitaiteilija Maria Kananen ja työryhmä ikääntymistä käsittelevän Aika iholla -tanssiteoksen toteuttamiseen 5.000

Kansantanssiryhmä Hannat ja Heikit konserttikiertueen järjestämiseen Unkariin ja Tanskaan 12.000

Teatteritaiteen kandidaatti Anna-Mari Karvonen ja työryhmä esityksen valmistamiseen 16.000

Kilpatanssija Laura Lackman ja kilpatanssija Sebastian Saarinen kansainvälisten huippuvalmentajien parissa työskentelyyn sekä kansainvälisiin kilpailuihin osallistumiseen 14.500

Opiskelija Karoliina Niemi opintoihin Boston Ballet Schoolin Summer Programissa Yhdysvalloissa 2010 3.500

Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry Karavaani-kollektiiviprojektin toteutukseen 5.000

Tanssija, koreografi Marjaterttu Willman ja työryhmä nykytanssiteosillan valmistukseen 18.000

Yhteensä 80.000

Taiteen jaosto yhteensä 182 apurahaa, 1.051.000 euroa.




KANSANVALISTUS

Muu kulttuurihanke (vapaan sivistystyön hankkeet)

Adoptioperheet ry kahden adoptio-oppaan laatimiseen, toinen neuvola- ja kouluterveydenhoitajille ja toinen kouluille 10.000

Kulttuurituottaja, tiedottaja Sari Glad kuvitetun tarinakirjan tekemiseen elämästä 1950-luvun kaupunkipuutalokorttelissa 3.000

Hotelli- ja ravintolamuseosäätiö matkailumuseoverkostohankkeen kehittämiseen 5.000

Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja Anne Huttunen ja työryhmä internetissä julkaistavan kuunnelman markkinointikustannuksiin sekä pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvien näyttelijöiden matkakustannuksiin 1.000

Yrittäjä Airi Jalava ja historian opiskelija Mikko Jalava 126-vuotiaan kaupan esineistön luettelointiin, tavaroihin liittyvien tarinoiden tallentamiseen, esineiden kuvaamiseen sekä kirjeiden ja kaupan vanhojen asiakirjojen järjestämiseen 7.000

Kalevan Nuorten Lapin piiri ry Young Art -teatterikoulun 2009-2011 kehittämiseen ja tuotteistamiseen eri puolille Lappia 10.000

Kansalaisopistojen liitto ry kansalaisopistojen kansalliseen ja eurooppalaiseen verkottumiseen 20.000

Kirsti Kavonen ja työryhmä suomalaisen kulttuurin Memory Traces -vientihankkeeseen Saksaan 5.000

Kriittinen korkeakoulu ry puhujakoulun perustamiseen osaksi Kriittisen korkeakoulun toimintaa 3.000

Kirjailija, kustannustoimittaja Anne Leinonen kirjoituskilpailun järjestämiseen ja novellien julkaisemiseen netissä 2.000

Lukukeskus ry kotisivujen uudistamiseen 5.000

Maaseudun Sivistysliitto ry suomalaisen kansankulttuurin esittely kotimaassa ja ulkomailla 10.000

Miessakit ry miehen asemaa erossa tutkivan soveltavan teatterin produktion toteuttamiseen 4.000

Filosofian maisteri, kirjailija Maija Paavilainen ja teologian maisteri, kenttärovasti evp. Kari Paavilainen Kanadansuomalaisen perinteen keräämiseen ja tallentamiseen Siirtolaisinstituuttiin sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan 5.000

Valtiotieteiden kandidaatti, freelance-toimittaja Iida Rauma ja ylioppilas, freelance-toimittaja Tinja Ruusuvuori luovan kirjoittamisen eläytymistyöpajojen järjestämiseen 13-18-vuotiaille 2.000

Saksalainen kirjastoyhdistys ry aineiston hankintaan ja bibliografisen kirjaston rekisterin hakusanojen suomentamiseen 2.000

Savonlinnan Kuvataidekoulun Tuki ry nukketeatterinuken valmistuskurssin järjestämiseen opettajille 2.000

Sirkuksen tiedotuskeskus ry sirkuksen kansallisen tietokeskuksen kokoaminen Helsingin Suvilahteen 5.000

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry reaaliaikaisen neuvontapalvelun rakentamiseen kansalaistoimijoiden tarpeisiin tietoverkon sosiaalisia palveluja hyväksikäyttäen 5.000

Suomen Maakuntakirjailijat ry Pelkkää asiaa - veteen piirretty viiva -kirjallisuustapahtuman järjestämiseen 4.000

Taidekeskus Salmela Salmelan Nuorten taiteilijoiden kuvataidekilpailun 2010 järjestämiseen 5.000

Talonpoikaiskulttuurisäätiö kekriperinnettä elvyttävän Kekristä kansanjuhla -hankkeen toteuttamiseen 15.000

Tiedekeskussäätiö, Tiedekeskus Heureka Ketjureaktiotyöpaja -teknologiaoppimisohjelman toteuttamiseen 15.000

Lääketieteen tohtori Ritva Tuomaala lappilaisten sotaveteraanien ja heidän puolisoidensa haastattelujen litterointiin, arkistointiin ja digitointiin 3.000

Kuvataiteilija, tuottaja Kirsimaria Törönen-Ripatti, läänintaiteilija Aapo Repo ja näyttelysihteeri Merja Ihanus-Hänninen monitaiteellisen ja -kulttuurisen Satujen sateenvarjo -festivaalin toteuttamiseen 2.000

Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö VSY järjestön 40-vuotishistoriikin kirjoittamiseen 15.000

Yhteensä 165.000


Tietokirjallisuuden suomentaminen

Filosofian maisteri Milla Karppinen Charles C. Mannin esikolumbiaanista Amerikkaa käsittelevän kirjan kääntämiseen 6.000

Filosofian kandidaatti, anatomian ja fysiologian lehtori Ilkka Markkula ja työryhmä ikääntyneille ja liikuntarajoitteisille suunnatun joogaoppaan suomentamiseen 5.000

Filosofian maisteri Erika Ruonakoski Simone de Beauvoirin teoksen Pour une morale de l'ambiguïté suomennostyöhön 9.000

Yhteensä 20.000


Tietokirjallisuus ja muut asiajulkaisut

Kauppatieteiden lisensiaatti Manu Aunola Fazer Musiikin historiikin laatimiseen 5.000

Professori Peter von Bagh ja työryhmä Sodankylän filmifestivaalien 24 vuoden keskustelujen purkamiseen nauhoilta ja filmeiltä kirjaksi 5.000

Toimittaja Sheyi Bankale kulttuurilehden erikoisnumeron toteuttamiseen Helsingin kuvataidetoiminnasta yhteistyössä kuvataiteilijoiden kanssa 3.000

Jussi Brofelt verkkosivujen laatimiseen Juhani Ahon juhlavuoden kunniaksi 3.000

Filosofian maisteri Wilhelm Brummer Henkilö- ja sukuvaakunat Suomessa -teoksen laatimiseen 5.000

Arkkitehti Netta Böök, arkkitehti Marko Huttunen ja arkkitehti Katja Savolainen Perinteisten talonpoikaisten puurakenteiden rakennus- ja restaurointioppaan laatimiseen 4.000

Eero Rantasen säätiö julkaisun tekemiseen Eero Rantasen (1923-2002) taidekokoelmista 3.000

Sotahistorian dosentti Eero Elfvengren, filosofian lisensiaatti Matti Kosonen ja historiatieteiden kandidaatti Einar P. Laidinen Rajan takana - Yleisesikunnan johtama sotilastiedustelu Neuvosto-Karjalassa 1918-1939 -teoksen kirjoittamiseen 2.000

Kauppatieteiden tohtori, asiantuntija Krista Elo-Pärssinen ja tiedottaja Eveliina Talvitie Perheyrityksellä on kasvot -kirjan toteuttamiseen 2.000

Teologian tohtori, dosentti Raili Gothóni Käsien kosketus - kirja käsien kosketuksen merkityksestä ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa, hoitotilanteissa ja hengellisyydessä -teoksen loppuun saattamiseen 2.000

Kuvittaja Kirsi Haapamäki kulttuurihistoriateoksen kuvitustyöhön 2.000

Dosentti, Doctor of Philosophy Anssi Halmesvirta ja työryhmä Suomen kulttuurihistorian kirjoittamiseen unkarilaisille 5.000

Maanmittausneuvos Erkki-Sakari Harju, filosofian tohtori Timo Alanen ja filosofian tohtori Saulo Kepsu Kuninkaan kartasto Suomesta 1776-1805 -teoksen jatko-osan julkaisemiseen Itä-Suomen kartoista 8.000

Professori Sven Hirn Suomen nukketeatteria koskevan tutkimuksen viimeistelyyn 3.000

Artenomi Satu Hovi Luomulammasta ja mesiangervosimaa. Kalevalaiset pidot - ruoka Suomessa viikinkiajalla -tietokirjan tekemiseen 3.000

Filosofian tohtori Ari-Pekka Huhta Suomen luonnonvaraiset ruohot ja heinät talvella -kirjan kirjoittamiseen 3.000

Vapaa kirjoittaja Jera Hänninen ja toimittaja Jyri Hänninen Tuhansien aatteiden maa -tietokirjan kirjoittamiseen 5.000

Arkkitehti Sanna Ihatsu Rintamamiestalon korjausoppaan laatimiseen 3.000

Inkerin kulttuuriseura ry tyhjennetyistä pitäjistä kertovan Olipa kerran Pohjois-Inkeri -teoksen toimittamiseen 3.000

Kirjalija, tutkija Ilkka Jukarainen Kaave-tietokirjan laatimiseen 5.000

Valtiotieteiden tohtori Otto Kanervo Pieni akateeminen urakirja -teoksen laatimiseen 3.000

Kansanvalistusseura, Kansanvalistusseuran Etäopisto 2010-luvun etäopiskelijan ja etäopettajan oppimis- ja opetuskokemuksia erittelevä julkaisun toteuttamiseen 15.000

Toimittaja, kuvataidearvostelija Heikki Kastemaa taidekritiikin tilannetta käsittelevän kirjan kirjoittamiseen 3.000

Professori Seppo Kimanen Kuhmon Kamarimusiikin historia 1970-2005 - henkilökohtainen näkemys -teoksen kirjoittamiseen 8.000

Liikunnan lehtori, eläkeläinen Simo Koski-Lammi ja työryhmä Kauhajoen Karhun 100-vuotishistoriikin (1910-2010) toteuttamiseen 2.000

Kristillinen kulttuuriliitto - KKL ry dialogioppaan tekemiseen uskontojen ja kulttuurien väliseen kanssakäymiseen 3.000

Professori Jussi T. Lappalainen ja maanmittausneuvos Erkki-Sakari Harju Ruotsinsalmen taistelua ja saaristolaivastoa käsittelevän tietoteoksen toteuttamiseen 5.000

Filosofian tohtori Eeva Lehtovuori Elämänvoimaa kirjoittamisesta -tietokirjan laatimiseen 3.000

Filosofian lisensiaatti, tutkija Ilmari Leppihalme ja filosofian tohtori, dosentti Sanna Karkulehto Pohjois-Suomen kirjallisuushistorian toimitus- ja kirjoitustyöhön 5.000

Toimittaja, tietokirjailija Liisa Liimatainen Saudi-Arabiaa käsittelevän tietokirjan alustaviin tutkimuksiin liittyviin matkoihin Lontooseen ja Riadiin 5.000

Eläkeläinen, yrittäjä Tero Linnamies Pentti Kaskipuro - esteetikon muotokuva -teoksen laatimiseen 2.000

Dosentti Olli Löytty Kulttuurin sekakäyttäjät -esseekokoelman tekemiseen 2.000

Kirjailija Tyyne Martikainen Inkerinsuomalaisten martyrologia - että yhtäkään heistä ei unohdettaisi -teoksen kirjoittamiseen 2.000

Filosofian maisteri Inka Maukola ja filosofian tohtori Jaakko Hämeen-Anttila arabialais-islamilaista tiedettä käsittelevän suomenkielisen teoksen kirjoittamiseen 3.000

Filosofian maisteri, kalastusbiologi Markku Myllylä suomalaisen kalastukseen liittyvän anekdootti- ja kaskukokoelman käsikirjoituksen laatimiseen 2.000

Toimittaja Mikko Määttälä tietokirjan kirjoittamiseen Suomessa asuneiden saksalaisten ja heidän suomalaisten puolisoidensa ja lastensa internoinnista vuosina 1944-1947 2.000

Tietokirjailija Tapani Niemi Nyljetty maa -kirjan kirjoittamiseen Lapin ryöstötalouden historiasta 4.000

Tietokirjailija, filosofian maisteri Juri Nummelin Misantropian historia -teoksen kirjoittamiseen 2.000

Filosofian maisteri, tietokirjailija Marjut Paulaharju kansanperinteen kerääjän Samuli Paulaharjun Inkeri-aineiston toimittamiseen julkaisuksi 7.000

Toiminnanjohtaja Tomi Purovaara Circus, skill and art. Introduction to Circus Pedagogy -kirjan kirjoittamiseen 5.000

Kirjailija Terhi Rannela Näin kirjoitat nuorille -tietokirjan kirjoittamiseen 2.000

Filosofian maisteri Anna-Kaisa Rastenberger ja filosofian maisteri Kati Lintonen Valokuvataidetta kansalle - Johdatus valokuvataiteeseen -käsikirjan toteuttamiseen 3.000

Toimittaja Satu Rommi Moottoripyörällä Intian Himalajalla -matkakirjan laatimiseen 1.000

Professori, filosofian tohtori Anne Sivuoja-Gunaratnam ja työryhmä Aino & Heikki. Aino Acktén ja Heikki Renvallin vuosien 1895-1917 kirjeenvaihdon litterointiin ja toimittamiseen kirjaa varten 5.000

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura monitieellisen tutkimus- ja julkaisuhankkeen Suomi sisältä ja ulkoa toteuttamiseen 5.000

Suomen Akateemisten Naisten Liitto ry liiton historiikin kirjoittamiseen 5.000

Suomen Kalamiesten Keskusliitto ry Suomen vapaa-ajankalastuksen muuttuminen - Suomen Kalamiesten Keskusliiton (1950-2005) historia -teoksen kirjoittamiseen 5.000

Suomen kansallispukuneuvosto Kansallispuku-kirjan kuvatoimitukseen 2.000

Filosofian lisensiaatti Liisa Suvikumpu ja humanististen tieteiden kandidaatti Johanna Rassi Suomalaiskylpylöiden kulttuurihistoriaa -tutkimusprojektin ja -teoksen toteuttamiseen 5.000

Filosofian tohtori Hannu Takala Karjalan museot talvisodassa 1939-1940 -teoksen kirjoittamiseen 2.000

Tanssin Tiedotuskeskus ry tanssin hyödyntämistä ja soveltamista lasten ja nuorten opetuksessa käsittelevän artikkelijulkaisun toteuttamiseen 2.000

Kirjailija, kuvaaja Juha Taskinen Matka ajassa ja virrassa - Vienan Karjalan runokylien nykypäivästä kertovan kaunokirjallisen tietoteoksen kokoamiseen 5.000

Freelancekulttuuritoimittaja, nukketeatteritutkija Marjut Tawast suomalaisen nukketeatterihistorian tallentamiseen ja dokumentointiin 5.000

Teollisuustaiteen liitto Ornamo Muotoilua ilman rahoja: Sata vuotta suomalaista muotoilua -juhlakirjan julkaisemiseen vuodelle 2011 5.000

Filosofian tohtori, dosentti Marko Tikka Dallapé-orkesteri 1925-2000 -tietoteoksen laatimiseen 5.000

Turun Taideyhdistys ry Otto Mäkilä - Punainen levoton kipinä -näyttelyjulkaisun tuotantoon 2.000

Taiteilijaprofessori Marjukka Vainio Library in Stone - Prehistoric rock carvings of Lake Onega -kirjan loppuun saattamiseen 3.000

Dosentti, yliassistentti Vesa Vares Suomi lännestä katsottuna 1918-1982 -teoksen toteuttamiseen 2.000

Elintarviketieteiden lisensiaatti Eeva Voutilainen ja maatalous- ja metsätieteiden maisteri Soili Soisalo Kasvisruokavalion käytännön totetuttaminen -oppaan laatimiseen 4.000

Yhteensä 225.000


Toivo Vuorelan ja Mauno Turusen muistorahasto

Maaseudun Sivistysliitto ry suomalaisen kansankulttuurin esittelemiseen 3.400

Talonpoikaiskulttuurisäätiö kekriperinteen elvyttämiseen 3.400

Yhteensä 6.800


Yleisötapahtuma (kansanvalistukselliset kulttuuritapahtumat)

Dodo ry kaupunkilaisen ympäristötapahtuman Megapolis2025 - Kaupunkien rytmit järjestämiseen 3.000

Drom ry kansainvälisen romanien holokaustille omistetun Barvalo Drom -tapahtuman järjestämiseen 3.000

Hetan Musiikkipäivät ry vuoden 2010 kirkko- ja klassisen musiikin festivaalien järjestämiseen Tunturi-Lapissa 3.000

Joensuun Tiedeseura kansainvälisen tiede-, ympäristö- ja teknologiafestivaalin SciFestin toteuttamiseen huhtikuussa 2010 8.000

Jutarinki ry lasten poikkitaiteellisen konsertin toteuttamiseen 3.000

Jyränkölän Nuoret ry, nuoriso-ohjaaja Satu Kuisma ja kulttuurituottaja Sirkku Leppänen Kipinöistä liekki -hankkeen toteuttamiseen 9.000

Kalevan Nuorten Etelä-Karjalan piiri kulttuuritapahtuman järjestämiseen lapsille ja nuorille keväällä 2010 2.000

Karjalainen Nuorisoliitto ry 30-vuotisjuhlavuoden toteuttamiseen 3.000

Kulttuuriyhdistys PUU Tammiston puulajipuiston kulttuuristen ulottuvuuksien avaamiseen yleisölle runon, mytologian ja kansanperinteen tekstien kautta 5.000

Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikon järjestämiseen vuonna 2010 2.000

Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlat ry musiikkijuhlien konserttisarjan pääteoksena esitettävän ranskalaisen säveltäjä Arthur Honeggerin Kuningas David -oratorion toteuttamiseen 2.000

M. A. Castrénin seura ry XI kansainvälisen suomalais-ugrilaisen Kirjallisuus käännekohdassa -kirjailijakongressin järjestämiseen 8.000

Taiteen maisteri, kuvataideopettaja Taina Mannila, näyttämötaiteilija, kasvatustieteen kandidaatti Katariina Angeria ja musiikkipedagogi Katri Puranen Minusta Sinuun, Rajalla -nuorten taiteidenvälisen työpajan järjestämiseen keväällä 2010 sekä työmuodon kehittämiseen ja tulevien työpajojen suunnitteluun 5.000

Naisjärjestöjen Keskusliitto Naisten Huoneet - 100-vuotisjuhlanäyttelyn toteuttamiseen Sederholmin talossa Helsingissä 9.000

Nurmijärven Kivi-juhlat ry Kivi-juhlien järjestämiseen vuonna 2010 3.000

Pispalan kulttuuriyhdistys ry näyttelysarjojen, tapahtumien ja työpajojen järjestämiseen 6.000

Pitskun kyläkirkon kulttuuriyhdistys ry juhlavuoden 2010 kansanvalistustoimintaan 3.000

Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry Kirjakantti-kirjallisuustapatuman tuottamiseen ja toteuttamiseen vuonna 2010 3.000

Rauman Taidemuseon Säätiö lapsille suunnattujen Harharetki-nykytaidenäyttelyiden toteuttamiseen Raumalla ja Riikassa 3.000

Filosofian tohtori Marja Sakari Tove Janssonin Muumi-maailman esittelemiseen ranskalaisille aikuisille ja lapsille näyttelyn, työpajojen ja seminaarien muodossa sekä ranskalaisen yleisön aktivoimiseen lukemaan suomalaista käännöskirjallisuutta 3.000

Sastamala Gregoriana ry Wanhan musiikin päivät 2010 konserttisarjan järjestämiseen sekä tapahtuman tuotannolliseen kehittämiseen 3.000

Sirkus Supiainen ry maailman suurimman kansainvälisen jongleeraustapahtuman European Juggling Convention 2010 järjestämiseen Joensuussa 5.000

Suomen kirjastomuseoyhdistys ry kirjastoaiheisen valokuvanäyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä valokuvien luettelointiin 3.000

Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto ry G. S. Wettenhovi-Aspan syntymän 140-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämiseen vuonna 2010 5.000

Suomen lavastustaiteilijain liitto ry suomalaista skenografiaa esittelevän näyttelyn järjestämiseen Helsingissä 5.000

Suomen Mieskuoroliitto ry V Kansainvälisen Leevi Madetoja Kuorokilpailun ja -tapahtuman toteuttamiseen Espoossa keväällä 2010 3.000

Suomi-Unkari Seura - Finn-Magyar Társaság ry unkarilaisten kädentaitoperinteen esittely- ja tuunaustyöpajojen sekä kirjallisuus- ja musiikkiraatien järjestämiseen Suomi-Unkari Seuran 60-vuotisjuhlavuoden yleisötilaisuudessa 4.000

Tampereen Teatterikesä ry OFF-ohjelmiston kehittämiseen 3.000

Työväen Näyttämöiden Liitto ry nuorten MURROS-teatterifestivaalin järjestämiseen Tampereella vuonna 2010 3.000

Yhteensä 120.000

Kansanvalistuksen jaosto yhteensä 119 apurahaa, 536.800 euroa.

 


SUURET KULTTUURIHANKKEET


Akseli Gallen-Kallelan Museosäätiö museon 50-vuotisjuhlavuoden julkaisusarjan toteuttamiseen 20.000

Chydenius-Instituutin Kannatusyhdistys ry Anders Chydeniuksen koottujen teosten toimittamiseen ja julkaisemiseen 10.000

Crisis Management Initiative ry Governance out of a Box - konflikteista toipuvien valtioiden jälleenrakennuksen tukemiseen suomalaisella osaamisella 50.000

FILI Suomen osallistumiseen Pariisin kirjamessuille vuosina 2010 ja 2011 osana Pohjoismaat teemakokonaisuutta 20.000

Galerie Anhava Elina Merenmiehen, Nina Roosin, Mari Sunnan ja Anna Tuorin Andra verkligheter -yhteisnäyttelyn järjestämiseen Tukholmassa 15.000

Dosentti Yrjö Hosiaisluoma ja työryhmä Nykykirjallisuutemme historia -kirjahankkeen toteuttamiseen 40.000

Impilahti Seura ry Talvisodan Laatokan Karjalan motti- ja saaristotaisteluja käsittelevän Viimeiseen mieheen -dokumenttielokuvan toteuttamiseen 30.000

Kalevalaseura-säätiö Kalevalan 175-vuotsijuhlavuoden kuluihin 30.000

Luovan Säveltaiteen Edistämissäätiö LUSES suomalaisten oopperateosten taltioimiseen cd- ja dvd-levyille 34.000

Mikael Agricola -seura Viipurin vanhan Tuomiokirkon raunioiden arkeologisen tutkimus-, suojelu- ja kunnostushankkeen toteuttamiseen 15.000

Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy Finnish Plays for the World Stage - kotimaisten näytelmien ulkomaan vientiprojektin toteuttamiseen 12.000

Retretti taidekeskus Retretin kesänäyttelyiden 2010 valmisteluun ja toteutukseen 40.000

Dosentti Heikki Roiko-Jokela Ihminen ja metsä: kohtaamisia arjen historiassa 1500-2000 -tutkimushankkeen jatkorahoitukseen 22.000

Savonlinnan Musiikkiakatemian kannatusyhdistys ry kansainvälisen toiminnan jatkamiseen Egyptissä ja Turkissa 20.000

Sibelius-Seura ry Jean Sibeliuksen koottujen teosten toimittamiseen 12.000

Tuottaja, freelancer Taija Ståhlberg ja suomalais-ranskalainen työryhmä 59'59'' -näytelmän loppuun työstämiseen ja esitysten toteuttamiseen Suomessa syksyllä 2010 10.000

Suomen Historiallinen Seura Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historia -hankkeen loppuun saattamiseen ja kolmannen tietoteoksen kirjoittamiseen 10.000

Suomen Historiallinen Seura Suomen Historiallisen bibliografian toimitustyöhön, indeksointiin ja verkkoon viemiseen 20.000

Suomen Lontoon Instituutin säätiö uuden suomalaisen designin näyttelyn suunnitteluun ja toteuttamiseen Lontoon design-viikolle syyskuussa 2010 30.000

Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Suomen kaupunkirakentamisen historia -projektin loppuun saattamiseen 6.000

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin säätiö valokuva- ja videotaidenäyttelyprojektin toteuttamiseen yhteistyössä Suomen Pariisin instituutin kanssa 17.000

Suomen Partiolaiset ry Suomen partioliikkeen 100-vuotishistoriikin julkaisemiseen 10.000

Suomen Saksan-instituutti Helsingin Barokkiorkesterin esiintymiskuluihin Eisenachissa ja Berliinissä toukokuussa 2010 20.000

Suomen Taiteilijaseuran ateljeesäätiö suomalaisen vierasateljeetoiminnan käynnistämiseen Pietarissa 30.000

Suomen taloushistoriallinen yhdistys ry Suomen talouselämän vaikuttajat -hankkeen toteuttamiseen 20.000

Toimitussihteeri Anni-Mari Syväniemi ja työryhmä ruokakulttuuurin lahjoitusprofessuurin perustamiseen Helsingin yliopistoon 50.000

Professori Jussi-Pekka Taavitsainen Turun tuomiokirkon pyhäinjäännökset -projektin toteuttamiseen 30.000

Turun yliopisto, Suomen kielen laitos Mikael Agricolan -sanakirjan laatimiseen 37.000

Yhteensä 660.000

Suuret kulttuurihankkeet yhteensä 28 apurahaa, 660.000 euroa.


ELÄMÄKERRAT


Filosofian tohtori, professori emerita Marjut Aikio taiteilija Nils-Aslak Valkeapään elämäkerran laatimiseen 12.000

Kustannustoimittaja Martti Anhava elämäkerran kirjoittamiseen Arto Melleristä 12.000

Filosofian maisteri Mia Grönstrand kuvanveistäjä Walter Runebergin elämäkerran kirjoittamiseen 2.500

Filosofian tohtori Janne Haikari kreivitär Sigrid Bielken (1620-1679) elämäkerran kirjoittamiseen 8.000

Filosofian tohtori Keijo K. Kulha Jukka Rangellin (1894-1982) elämäkerran kirjoittamiseen 18.000

Filosofian maisteri, museolehtori Maria Lampinen Eero Nelimarkan (1891-1977) elämäkerran laatimiseen 7.000

Filosofian tohtori, dosentti Olli Matikainen Gödik Gustafaaon Fincken (1546-1617) elämäkerran laatimiseen 21.000

Dosentti, filosofian tohtori Pentti Paavolainen Suomalaisen Teatterin perustajan Kaarlo Bergbomin (1843-1906) elämäkerran viimeistelyyn ja kirjekokoelman editointiin 21.000

Dosentti, tietokirjailija Touko Perko Nobel-voittaja A. I. Virtasen elämäkerran kirjoittamiseen 12.000

Filosofian tohtori Panu Rajala elämäkerran laatimiseen Aila Meriluodosta 6.000

Filosofian kandidaatti, tietokirjailija Matti Rinne oikeusfilosofi Otto Brusiinin (1906-1973) elämäkerran kirjoittamiseen 12.000

Filosofian lisensiaatti Sisko Rytkönen näyttelijä Irma Seikkulan elämäkerran kirjoittamiseen 6.500

Filosofian maisteri Hanna-Reetta Schreck kuvataiteilija Ellen Thesleffin elämäkerran laatimiseen 21.000

Valtiotieteiden maisteri Sakari Virtanen senaattori A. Oswald Kairamon ja vuorineuvos Aulis O. Kairamon elämäkertojen kirjoittamiseen 21.000

Yhteensä 180.000

Elämäkerrat yhteensä 14 apurahaa, 180.000 euroa.

 


Sivun alkuun